5.1.2013

Metsämiehen eväskassit.

Mies on ottanut hänelle tekemäni duunieväskassit kiitettävän hienosti käyttöönsä, joka aamu pakkaa termarin ja leivät miehekkäästi joukkoon ja samalla vaivihkaa suosii kierrätystä. Hoksasin kuitenkin, että täytyyhän niitä kasseja olla vapaa-ajallekin, sillä eiväthän sellaiset sähkönsiniset ja räiskyvänpunaiset sävyt mettään sovi! Enkä oikein tykkää, että sinnekään turhaan otetaan mukaan mitään muovikasseja.

Tuumasta toimeen taas, ompelukone tulille ja sakset käteen. Näihin meni palasia kaksista vanhoista maastohousuista ja yksi puhkikäytetty, teemaan sopiva t-paita, sekä sekalainen satsi muita kankaankappaleita. Jätin kaikki reunat taas siistimättä ja näkyviin, jotta ovat sellaisia äijämäisen näköisiä.




Raikkaan vaaleanvihreäpohjainen kassi valmistui nippanappa joululahjaksi. Siihen tuli reilusti yksityiskohtia. On tähtiä ja muita härpäkkeitä ja tuplataskutkin molemmin puolin. Ehkä vähän liikaakin tavaraa?




 
 
Synkemmän värisen kassin surautin pikavauhdilla pari iltaa sitten ja jätin ihan tarkoituksella vähän simppelimmäksi, kun pelkäsin että liiat tilpehöörit hukuttaisivat alleen kuvan, joka on mielestäni tässä kassissa se tärkein juttu. Kahvat laitoin tähän hieman toisella tavalla.




 

Toivottavasti myös nämä kassit pääsevät ahkeraan käyttöön!

Ihanaa viikonloppua kaikille!

8 kommenttia:

  1. Hienot kassit ja kiva idea kierrättää vanhat! Mulla ei hermot riitä ompelemaan monimutkaisia juttuja ;)
    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä tykkään kierrättää kaikenlaista ja nämä ovat oikeastaan tosi helppoja tehdäkin :) Hyvää alkanutta vuotta sinullekin!

      Poista
  2. ♥ Tykkään tosi paljon näistä kasseista, ihan ihania♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Minustakin nämä ovat aika kivoja, ja hyvin monikäyttöisiä myös :)

      Poista
  3. Nää on niin makeita kasseja, että! Metsämiesten lisäksi menisivät varmasti kaupaksi vaikka Punavuoren hipstereille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niistä hipstereistä en tiedä, mutta täytyy myöntää, että itse kyllä kelpuuttaisin ;D

      Poista
  4. Nää on kyllä huippuhienoja!! Sitten mä tykkään kauheasti näistä Sun ulkokuvauksen tuotoksista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia! Ulkona on mun mielestä niin kiva kuvata, ihan jo siksi, että saa sitä luonnonvaloa loisteputken tai hehkulampun sijaan :)

      Poista