28.1.2013

Työn alla.

Jos mun pitäisi etsiä itsestäni joku vika tai mainita jokin ominaisuus tai piirre, joka eniten ottaa aivoon, ei pitkään täytyisi miettiä. Valinta olisi melko helppo. Se olisi se kärsivällisyyden puute. Raaka fakta on se, etten jaksa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan kovinkaan pitkään. Välissä on yleensä pakko pitää taukoja, ottaa vähän etäisyyttä siihen tekemiseen ja jatkaa vaikka jotain toista puuhaa, koska muuten hutiloin äkkiä valmiiksi.


 
 


Tällä hetkellä työn alla on pikaisesti laskettuna 14 sekalaista projektia. Ja ne ovat siis "aktiivisesti" tekeillä ja osa sisältää useampia sivuprojekteja tai koostuu monesta pienestä jutusta. Sellaisiakin töitä on, joita olen tehnyt ajatustasolla tai joiden aloittamista olen jo vähän valmistellut. Niitäkin on monta. Esimerkiksi sivupalkin tulevia-listalla koko ajan hengaillut lampunvarjostin on ollut toteuttamista vaille valmiina yhtä pitkään kuin olen blogia pitänyt.




 
 
Sitten on tietysti myös niitä ikuisuusprojekteja, kuten tytön huone tai appiukon hallissa ainakin kaksi vuotta pyörinyt keinutuoli, jonka maalaaminen on innolla aloitettu ja muutaman sutaisun jälkeen ihan varoittamatta jätetty kesken. Ja on siellä keinutuolin seurana myös sänky ja sohva. Jätän ne suosiolla sinne puoliunohduksiin tai en ainakaan missään nimessä tuo niitä vielä kotiin odottelemaan ja lisäämään paineita tehdä ne hätähätää alta pois.
 




 
Keskeneräisiä hommia lojuu valehtelematta joka huoneessa. Voitte vain kuvitella, minkä näköinen tämä huusholli monesti on. Varsinainen työmaa-alue, asiattomilta pääsy kielletty. Yllätysvieras on mulle ihan kauhun paikka.


 


 
Anteeksi valittava avautuminen, toivottavasti kiinnititte enemmän huomiota kuviin! Niissä on pieniä maistiaisia tämänhetkisistä keskeneräisyyksistä, jotka esittelen kokonaisuudessaan sitten, kun joskus (toivottavasti lähitulevaisuudessa) saan ne valmiiksi. Eli kunhan ensin otan etäisyyttä niihin, tarkastelen niitä sitten uusin silmin ja teen todennäköisesti paljon huolellisemmin loppuun.


 



Hyvää maanantaita teille ja iloa alkaneeseen viikkoon! Tänään jatkan ainakin kahta isoa projektia!

6 kommenttia:

  1. Pitäähän sitä projekteja olla ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki, mutta kun vuorokaudessa on ihan liian vähän tunteja kaikelle tälle :D

      Poista
  2. On ainakin mistä jatkaa, kun siltä tuntuu :)
    Vähän sama vika itsellä ja etenkin jos tulee joku pienikin vastoinkäyminen, niin hommat jäävät kesken suurella todennäköisyydellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kyllä täällä tekemistä riittää! Ja tuo on niin totta, pienetkin vastoinkäymiset ovat melkein sietämättömän kamalia :P

      Poista
  3. Kuulostaa niin tutulta....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää, että en ole yksin ;)

      Poista