30.1.2013

Leikisti tarpeellinen.

Oikeasti vaan niin ihana, että oli pakko ostaa. Oli leikisti tarpeellista myös ottaa oikeasti tarpeettoman paljon kuvia.


 



Hän tarttui matkaani marketin kukkahyllystä, jossa ei ollut saanut sen kummempaa nimeä kuin begonia. Onkohan hän kenties jonkin sortin ruusubegonia? Näin luulisin, vaikka vähän erimalliset kukat tässä mielestäni on, kuin sellaisessa ruusubegoniassa, jonka varmuudella ruusubegoniaksi tunnistan. Lehdet ovat päältä syvän tummanvihreät ja alta ruosteisen rusehtavanpunertavat, korkeutta kukkasella on kokonaisuudessaan sellaiset 20 senttiä.

Jos joku tämän täsmällisemmin ja varmemmin tunnistaa, saa toki kertoa. Kiitos jo etukäteen!




Hankinnan muka-tarpeellisuuden selitin itselleni sillä, että onnistuin tappamaan sen aiemmin ostamani muurikellon ja näin jäi yksi kammottavan tyhjä ruukunpaikka täytettäväksi. En tiedä, mitä tein väärin, mutta sinne meni, mistä ei ole paluuta. Kukka heitti henkensä oikeastaan kahdesti ja ensimmäisen kerran jälkeen sain kaverin vielä elvytettyäkin, mutta tokalla kerralla en enää edes yrittänyt. Päätin, että se oli liian vaikea hoidettava mulle, kun ei kerran helpolla tultu toimeen. (Tai voihan se olla, että mä olin vaan huono hoitaja, mutta eihän sellaista voi ääneen epäillä.)


 



Toivottavasti me päästään yhteisymmärrykseen tämän begonia-ihanuuden kanssa. Hän on niin kaunis, että kovasti haluaisin pitää hänet elossa mahdollisimman pitkään.

Niin että suloisen vaaleanpunaista ja ihastuttavan hurmaavaa keskiviikkoa vaan teillekin!

2 kommenttia:

  1. En osaa minäkään sanoa muuta kuin että begonia, ja senkin vain sen perusteella, että mulla on enkelinsiipi, ja sehän on begonia. Tuttua on tuossa lehden muodossa. Enkelinsiipi vetelee menemään ympärivuotisena ja olen saanut sen (vaatimattomasti) kukkimaankin, joten toivoa on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enkelinsiipi onkin tosi nätti! Toivottavasti mäkin saan tämän minkä-lie-begoniani menestymään niin, että se viettäisi kesät ulkona ja talvet sisällä :)

      Poista