22.3.2013

Oma nurkka.

Se pieni tärkeä soppi, jossa tapahtuu kaikki ompelu, moni askartelu, usein myös maalaus. Oma rakas nurkkaukseni, jossa yleensä vallitsee kamala kaaos. Lähes pyhä kaaos, täytyy myöntää, niitä harvoja kaaoksia joita siedän.




Olen aina välillä jotain puuhanurkasta maininnut, mutta kovin harvoin yhdelläkään kuvalla juttua höystänyt. Nyt nurkkaukseni on kuitenkin poikkeuksellisesti edes suunnilleen siinä kunnossa, että viitsii vähän esitellä. Lähinnä siis näitä säilytysjuttuja, joita ei mielestäni vaan voi olla liikaa. Ainakaan siinä tapauksessa, jos roinaa on siinä määrin kuin minulla ja lisää tulee aina kun halvalla sattuu löytämään..






Olen vihdoin ymmärtänyt tonnikalapurkkien potentiaalin krääsän säilytyksessä! Ne eivät olekaan liian pieniä, vaan oikeastaan hyvin näppärän kokoisia ja muutenkin todella käteviä. Ne menevät kivasti päällekkäin ja niihin saa mahtumaan yllättäviä määriä pikkusälää. Sanalla sanoen mahtavia! Suurempiakin säilyketölkkejä hyllyilleni on päätynyt ihan reippaasti.






Myös boksit 1-10, muutama kangaskori ja monin eri tavoin tuunattuja lasipurkkeja on ahkerassa säilytyskäytössä. Ylempien kuvien pieni musta lokerikko on mummoni vanha ompelutarvikesäilö. Sen käyttötarkoitus on edelleen sama, ompelija ja säilöjä vaan on vaihtunut.






Hyviä säilytysratkaisuja sekalaiselle, päättömästi seikkailevalle pikkutavaralle voi helposti löytää katsomalla keittiön astiakaappiin. Rumat kipot, kupit, mukit ja tuopit maalaa tai muuten päällystää äkkiä ja kas, nehän saattavatkin toimia täydellisesti aivan toisessa tarkoituksessa!




Etten valheellisesti antaisi itsestäni ja nurkkauksestani ihan liian siistiä ja järjestelmällistä kuvaa, vilkaistaanpa vielä hyllyjen alle, työpöydälleni. Vielä on hieman tekemistä, ennen kuin ompelemaan pääsee. Pöydän alustaa ei todellakaan katsella! Nurkkaukseni suurin vika on tällä hetkellä se, että isommalle tavaralle, kuten kirjoille ja kankaille, ei ole riittävästi tilaa. Ongelma saattaa korjautua jossain vaiheessa huomisen jälkeen (pääsen Ikeaan, jee!), joten siitä ehkä lisää sitten joskus.


 
 
Pidemmittä höpinöittä toivottelen kaikille oikein ihanaa viikonloppua!

8 kommenttia:

  1. Waude! Ihanasti olet saanut kaaoksen haltuun. Kaunis kokonaisuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Tuon nurkan kaaoksessa onkin välillä tekemistä ;D

      Poista
  2. voi herraisä miten paljon kaikkea näprättävää..oikee inspis nurkka. huoh..ja minä vaan säilyttelen muovilaatikoissa askartelurojujani vintillä katseilta piilossa XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Aika paljon tarviketta olen kyllä onnistunut puolivahingossa keräämään. Voin vain suositella krääsän esille laittoa, näin siihen tulee kajottua paljon helpommin :)

      Poista
  3. Ihanan näköistä, tuollaista rennon tyylikästä :D Toivottavasti mä saan joskus tavoitettua tuollaista samaa henkeä, omaan askarteluhuoneeseeni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän! Vahvasti uskoisin, että saat. Sulla on sekä silmää että näppäryyttä :)

      Poista
  4. Kiva idea nuo säilykepurkit ja niiden tuunaus ompelutarvikkeille. Itselläni on eteisaulassa korkea lipasto jossa on 24 laatikkoa joihin saan kätevästi kaikki tarpeellisen mahdutettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nuo purkit ovat mielestäni ihan mahtavaa romua, niistä voi kehitellä vaikka mitä :) Mulla on ollut pitkään etsinnässä joku sellainen monilokeroinen lipasto, johon saisi tungettua noita askartelujuttuja ja muita, mutta vielä en ole löytänyt "sitä oikeaa".

      Tervetuloa lukijaksi, toivottavasti viihdyt :)

      Poista