Viherryksiä.

Ihan alkuun: en ole unohtanut lupaustani keinutuolista!

Sitten varoitus: nyt tulee pitkä, viherpainotteinen postaus.

 

 

 

 

Täällä tapahtuu taas vihreitä! On koulittu, on laiteltu kukkakeppiä ja kiemurtelutukea, on väkisin tehty lisätilaa jatkuvasti kasvaville kasvikavereille. Ihan tavallista kukkapöljäilyä siis.

 

Ensimmäisessäkin kuvassa poseeraava mustasilmäsusanna hengailee lajitoverinsa kanssa tällaisessa amppelissa, jonka tein sisalnarusta ja tapetilla päällystämistäni säilyketölkeistä, ja jonka sitten ripustin verhotankoon. Tapetit liimasin paksulla kerroksella kosteudenkestävää erikeeperiä. Kenties tämäkin on vihreää, hieman toisella tavalla vaan?

 

Susannasta tulikin mieleen: talvetusyritys jäi nimenomaan yritykseksi talvettaa. Oletan, että ne olivat liian vähässä valossa, mutta eipä tuo niin kauheasti haittaa, kun uutta on tulossa.



 



Tölkeistä saakin tosi ihania ruukkuja! Kivaan ruosteeseen ne saa nopeasti esimerkiksi liottamalla tai vähän hitaammin jokusen viikon ulkoiluttamalla. Näihin tein reiät pohjaan ja yläreunaan siten, että täytin tölkit vedellä ja laitoin pakkaseen, jonka jälkeen pamautin rei'itykset umpijäisiin tölkkeihin naulalla ja vasaralla.

 

Kiepautin tölkkien ympärille pari kierrosta narua, jonka päät vein läpi niistä yläreunan rei'istä ja sidoin tiukkaan solmuun. Ajattelin, että kukkatölkit voisi sitten kesällä laittaa vaikka s-koukuilla niihin viime syksynä nikkaroimiini "kukkapenkkeihin" roikkumaan ja kasvamaan pitkin verkkoselkänojia.

 

Tulisi aika hempeä selkänoja: näissä on valkoista susannaa ja pastellisävysekoitus-päivänsineä.

 

 

 

Koska kukkaa alkaa olla oikeasti niin paljon, että tila alkaa olla oikeasti lopussa, tein tuoleista ja parista lastulevynpätkästä tilapäistason ruokapöydän ja eteläikkunan väliin. Tämä kuva on kyllä otettu muutama päivä sitten, eikä ihan vastaa tämänhetkistä tilannetta. Mutta kuitenkin, ymmärtänette idean..

 

 

 

 

Seuraava kylvös on vaihtanut maisemaa melkoisen radikaalisti. 1. eli yhdellä tikulla merkattu rivi on kilpiangervoa ja 2. eli kahden tikun rivi rauniokilkkaa. Molemmat ovat syksyllä/talvella ulos kylvettäviä, ainakin käyttämäni ohjelistan mukaan, joten hankeen menivät. Pidin kylvöstä ensin sisällä muutaman päivän, sitten peitin ohuella kankaalla (harsoa en löytänyt, mutta kai tuokin menee) ja verkolla, joka toivottavasti toimii kissasuojana lumen sulettua. Kunnon kerros valkoista töhkää päälle ja sinne jäi, autokatoksen suojaisalle ja puolivarjoisalle nurkalle.

 

En ihan tiedä, teenkö tämän edes suurinpiirtein oikein, vaiko alusta asti aivan väärin. Ehkäpä se sitten kesällä selviää?

 

Vuorenkilvet ovat muuten edelleen jääkaapissa. Saavat ollakin vielä hetken.

 

 

 

Vaikka osa kylvöksistä menikin pihalle, lisätila on ollut ehdottoman tarpeellista ja tulee kohta olemaan entistäkin tarpeellisempaa, näitä itäneitä nimittäin riittää! Tomaateista itivät kaikki, myös se viides eli vahinkolapsi (sori, rumasti sanottu!), josta luultavasti luovun. Jos raaskin. Myös yksi paprika neljästä on nostanut pienen sievän päänsä mullan pintaan. Toivottavasti nousee vielä edes toinen.

Viime kaudesta viisastuneena koitan nyt mennä tällä kohtuulinjalla. Ihan jo siksi, ettei tule sitä kiusausta/pakottavaa tarvetta säästää ja koulia useampaa kymmentä yksilöä. Ja jotta saisin kaiken mahtumaan siihen mun minimini-kasvariini.

Punarevonhäntä on itänyt hienosti ja osa on jo koulittukin. Jännän punertavia ovat jo nyt. Orvokkeja luulin saavani vain yhden ainokaisen, mutta eilen ilokseni hoksasin pienen mattimyöhäsen, joka yön aikana olikin jo tehnyt sirkkalehdet!

 

Sirkkalehdet on hänelläkin. Eikä sitten justiinsa muuta olekaan. Hän on keijunmekko, sikäli kun hänet sieltä mullan seasta erotatte. Hän on ollut noin olemattoman pieni itämisestään lähtien, ja se itäminenhän on tapahtunut jo aikaa sitten, vähän sen tammikuisen varaslähtö-kylvön jälkeen.

Valoa, vettä ja rakkautta hän on saanut, mutta mitä muuta hän vielä saattaisi kaivata, että kasvaisi?

 

 

Keijunmekosta huolimatta luulen, että viherpeukaloni alkaa ainakin jossain määrin olla hakeutunut oikealle paikalleen! Tai ainakin olen oppinut virheistä. Ainakin vähän.

 

Ainakin sen verran, että tänä vuonna esikasvatan zinniaa eli oppineittenkukkaa ja näinollen uskoisin, että sillä on huomattavan paljon paremmat menestymismahdollisuudet kuin viime vuotisilla raukoilla. Koulin zinniat valmiiksi isohkoon ruukkuun, toivottavasti tykkäävät.

 

Daaliat ovat ehtineet jo ihan kivan kokoisiksi. Olin jotenkin ajatellut, että kyseisen kukan kasvattaminen siemenestä olisi hankalaa, kun tavallisimmin tarjolla on vain juurakoita, mutta hyvinhän tuo on sujunut! Paljon helpompaa kuin monen muun kokeilemani kukan kanssa!

 

 

 

Helposti tuntuu kasvavan mökinihmekukkakin, johon tutustuin viime kesänä Geraniumin ansiosta. Hänen kasvattinsa olivat niin ihastuttavia ja mielenkiintoisia, että kun siemeniä löysin, heti ostin ja pian kylvin.

 

Onkohan tässä nyt mahdollisesti erivärisiä kukkia tiedossa, kun on sävyeroja noissa taimissakin?

 

 

 

Kukkalyhtyihin taas ihastuin Hannalassa ja olihan niin hienoa ideaa sovellettava johonkin. Virittelin tehtävään yhden niistä taannoin saamistani romuista ja aika nätti koti siitä tulikin miinanköynnöskaksikolle!

 

Huomasinpa sellaista, kiitos auringon, että on sitten lievästi sanottuna likaiset ikkunat! Kukahan ne viitsisi pestä..



 

 

 

Miinanköynnöskin oli mulle entuudestaan täysin tuntematon. Nimeenkin törmäsin vasta, kun törmäsin jossain nettikaupassa sen siemeniin. Ipomoea quamoclit lukee pussissa, mutta Wikipedia puhuu Ipomoea lobatasta. Elämänlankoihin se siis kuitenkin kuuluu, jos olen oikein ymmärtänyt.

 

Kauniin muotoista lehteä pukkaakin jo eräs näistä mukavista, uusista tuttavuuksista.

 

 

Lehteä tekee vihdoin myös kelloköynnös, jonka sirkkalehtivaiheeseen jämähtämistä kuun alussa ihmettelin. Suloisen kiemurainen olemus hänellä. Siemeneensä jumittunutta autoin vähän, mutta ei se siitä juuri mitään tuumannut, vaan möllöttää nyt ilman siementä.

Myöhemmistä kylvöistä iti kaksi neljästä. Yksi sirkkalehdessä ja toinen siemenjumissa. Niinpä niin..

 

 

Riippapelargoneistani toinen taisi tehdä yllärikuoleman. Eloonjäänyt on onneksi todella hyvinvoivan oloinen, jämäkkä ja voimakkaan vihreä. Päätin just, että sille pitää ostaa kaveri (tai vaikka useampikin) sitten kesällä, ettei sen tule suru.

 

 

 

Tämän aamuaurinkoisen viherryksen myötä toivottelen kaikille hyvää illanjatkoa ja lisää aurinkoisia aamuja!