7.3.2013

Kevätkorit!

Mua ei varmaan pitäisi päästää edes tavalliseen ruokakauppaan. Siinä on sellainen suuri riski, että mukaan lähtee jotain aivan muutakin kuin sitä ruokaa. Varsinkin, jos heti sisään astuessaan väkisinkin näkee isot hyllylliset täynnä erilaisia, toinen toistaan kauniimpia kukkia.

Näistä pikkuisista ruukkunarsisseista en oikeastaan edes kummemmin tykkää, mutta jotenkin tuo liiallinen valkoinen sonta tuolla pihalla aiheuttaa sen, että sitä alkaa ajatella keväisempiä paetakseen varsin kylmää todellisuutta. Helpostihan siinä heikompi sortuu hankkimaan jotain värikästä! Puolustuksekseni mainittakoon vielä, että nämähän voi istuttaa pihalle penkkiin sitten, kun se sonta on sulanut..


 

Ostin siis kolme ruukullista sittenkin aika kivoja narsisseja aikomuksenani saada ne kaikki mahtumaan yhteen ja samaan koriin. No eihän ne mahtuneet, mutta eipä haittaa. Sainkin kevättä kahteen paikkaan!

Isompi kori toivottaa meidät ja vieraamme iloisesti tervetulleiksi eteisessä. Pajunkissaoksat ovat viimekeväisiä. En todellakaan tiedä, miksi olen niitä säästellyt, mutta pääsivätpä nyt ihan fiksuun käyttöön. (Lupaan heittää ne menemään, kunhan ovat aikansa tässä tehtävässä palvelleet!) Fiksuun käyttöön pääsi muuten myös tuo kori, joka oli yksi niistä edellisen postauksen romuista.


 

Pienempi kori narsisseineen oli pakko tunkea viemään tilaa sattuneista syistä jo valmiiksi melko täydeltä keittiön pöydältä. Vei tilaa tai ei, niin onhan se siinä hurjan sievä.




Heti tuli paljon keväisempi olo, ja aurinko armaskin paistelee niin ihanasti! Keväistä oloa ja aurinkoa teillekin!

8 kommenttia:

  1. Voi kun uskaltais laittaa näitä jo pihalle, säilyvät ulkona niin kauan hyvinä! Mutta tänne on tulossa yli kympin pakkasia, joten en vielä tohdi...Jos nyt lumimyräköiden seurauksena mihinkään näkyisivätkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samasta syystä en itsekään noita pihalle uskaltanut laittaa, olisivat reppanat jäätyneet ekana yönä ja lentäneet tuulen mukana ties minne :P Tuskin sisällä kestävät kovin kauaa nätteinä, mutta ainakin hieman helpottavat tätä tuskaa :)

      Poista
  2. jäin lukijaksi..ja vastasin muuten siulle sinne mehtäpirtin puolelle :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun jäit, tervetuloa! Käväisin lukaisemassa. Meillä taas on suomenajokoiria ja yksi noutaja :)

      Poista
  3. Voi kun kaunista :) mua ei sais myöskään päästää ruokakauppaan, kun aina keksin jotain ylimääräistä, mistä voi tehdä jotain sörsseliä ja toki kukkia tarttuu mukaan myös, mutta nuo kyllä ovat pirteitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just noin täälläkin, ensin ollaan kukkahyllyllä ja sitten jossain hedelmissä tai mausteissa tai juustoissa katselemassa "jotain kivaa" ;D Nämä olivatkin ehkä sellainen piristysostos!

      Poista
  4. Ihanan keväistä, pikku jutut ne piristää mieltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntui siltä, että kevättä on pakko vähän hoputtaa, vaikka sitten vaan keltaisilla kukilla :) Piristivät kyllä kummasti.

      Poista