17.8.2012

Kuulumisia ikkunalaudalta.


Hyvää kuuluu! Paljon vihreää ja vähän valkeaa ja punaistakin näkyy.

Kesänsä ulkona viettänyt chili on viihtynyt takapihan puolivarjoisalla terassilla ilmeisen mainioisti, se nimittäin kukkii ja onkin oikeastaan ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa kukkiva chilini. Toin sen nyt sisälle ja varmuudeksi pölytin topsipuikolla, kun en mene vannomaan sen itsepölyttyvyydestä tai siitä, onko joku ötökkä hoitanut homman pihalla.






Suippopaprikan pikkukippurat ovat alkaneet saada kevyttä punaa. Ne ovat todellakin pienenpieniä, eivätkä varmaan siitä enää mihinkään kasvakaan, mutta ehkä niistä saadaan makupaloja kunhan punastuvat kunnolla. Aika hupsuilta ja söpöiltä näyttävät.






Tomaatit ovatkin sitten kaikkea muuta kuin pieniä. Kohta en enää tiedä, mihin voin ne sijoittaa, jos ja kun ne meinaavat ottaa vielä lisää mittaa. Tuoksu on voimistunut ja riippuen siitä, keneltä asiasta kysyy, se muistuttaa herukan-, nokkosen- tai mintuntuoksua.




Ikkunalautakasvien valtakunnassa on siis kaikesta päätellen kaikki hyvin!
Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua!

3 kommenttia:

  1. Minulla ollut kesän yksi chili eteläisellä ikkunalla ja siitä on jo satoakin korjattu....ulkona olleet eivät oikein voineet hyvin...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä juttu, mun chilieni kanssa on käynyt aivan päinvastoin: sisällä olleet eivät ole viihtyneet alkuunkaan, vaikka eteläisellä ikkunalla olen minäkin niitä pitänyt :)

      Poista
  2. Siis niin kauniit kuvat! Tykkään!!!!

    VastaaPoista