11.11.2012

Valoa pimeään!

Nyt alkaa olla se aika vuodesta, kun ympärilleen kaipaa pientä lisävalaistusta. Ihan huomaamattaan sytyttelee enemmän lyhtyä ja kynttilää ja vaikka ihan hehkulamppuakin.

Loppusyksyn tunnelmavalaistuksen saa hoidettua helposti ja halvasti, jos tykkää kierrättää ja tehdä itse. Esimerkiksi näin:

Säilyketölkkilyhtyjä on näkynyt monessa blogissa ja olihan se pakko saada sellaiset itsellekin. Ne ovat kieltämättä kauniit. Tölkit on pesty ja liotettu pariin kertaan. Sitten merkattu vedenkestävällä tussilla reikien paikat, täytetty tölkit vedellä ja jäädytetty pakastimessa. Umpijäisten tölkkien rei'itykseen käytin vasaraa ja naulaa. Tämän jälkeen tölkkilyhdyt voi vielä halutessaan maalata. Itse pidän tuosta liotusten tuomasta ruosteesta, joten jätin maalaamatta.




 
 
Tuikkukippoina keksin käyttää vanhoja tuhkakuppeja, jotka ovat mielestäni aivan liian kauniit alkuperäiseen tarkoitukseensa. Noihin voisi laittaa jouluksi vaikka sellaiset isot pöytäkynttilät!
 

 
 
 
 
Valopuuhun sain idean Geraniumin tontilleen tekemästä, hurjan kauniista ja inspiroivasta männynkäkkärävalaisimesta. Keloa en tähän hätään löytänyt, joten leikkasin etupihan salavasta mahdollisimman paksun ja haaraisen oksan, trimmailin sitä vähän ja iskin tukevaan maljakkoon. Varustelin oksaa (liian lyhyellä) led-valosarjalla sekä muutamilla hopean- ja harmaansävyisillä (joulukuusenkoriste)palloilla.
 
Ei, se ei ole joulukoriste, vaan valaistu salavanoksa. Tunnelmavalo!
 



 

 
 
Valoa marraskuun pimeyteen teillekin!
Hyvää sunnuntaita kaikille ja isänpäivää isille!
 

4 kommenttia:

  1. Tosi kivat lyhdyt ja oksa. Tuollaista oksaa olen itsekin ajatellut. Kiva nähdä millainen se on valmiina ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oksa on minustakin hieno, vaikka valosarja olisi kyllä saanut olla aika paljon pidempi :)

      Poista
  2. Tunnelmavalosi on mukavan tunnelmallinen, salavanoksa pääsi hienoon käyttöön. Ja nuo entiset tuhkakupit ovat aivan huikeita kynttilänalusia! Aika mainio ilmiö, että tuhkakuppien piti olla koristeellisia, vaikka aika karuun toimintoon niitä tarvittiin... toki ne saattoivat usein olla näkyvillä ilman tuhkaa ja natsoja, joten koriste-esineenähän ne silloin menivät.

    Kivoja ideoita ja lempeää valoa, mukavaa sunnuntai-iltaa sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mun mielestä on ihan hassua, että tupakoinnin kaltaiseen rumaan tapaan pitää olla kauniita välineitä :D Ihan kuin ne tekisivät tavasta jotenkin hienomman. Mukavaa maanantaita!

      Poista