21.11.2012

Sittenkin hyödyllinen.


Niinhän siinä sitten tietysti kävi, että äskettäin löydetyistä aarteista ensimmäisenä uuden käyttötarkoituksen sai rappuralli, jonka potentiaalia alkuun epäilin. Ajatus tuli eräänä aamuna ihan yhtäkkiä ja iltaan mennessä etuoven vieressä olikin jo tällainen viritelmä valmiina.


 



Ralli otti puupökkelöistä jalat alleen ja harjojen paikalle löysin omista aarrekätköistäni täydellisesti mitoitetun rottinkikorin, joka on unohtunut parina talvena ulos ja harmaantunut kivasti. Korin sisällä on muoviruukku, johon laitoin aiemmin syksyllä tekemäni "havuistutuksen" tölkkeineen kaikkineen ja lisäilin vielä hieman oksia.




Myös pari emaliastiaa pääsi käyttöön. Sangon iskin rallipenkin toiseen päätyyn ja somistin vähän massiivisemman kokoisella havupuskalla. Vati toimii alustana lasilyhdyille, jotka ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan pestyjä, nauhoin ja naruin koristeltuja suolakurkkupurkkeja.




 



Tuosta tuolista mä en vieläkään päässyt eroon. Se on seisoskellut samassa paikassa kohta kaksi vuotta kesät talvet, enkä raaski heivata sitä poiskaan, kun se on edelleen ihan istumakunnossa. Sitä paitsi kuningas kissa on tainnut omia sen valtaistuimekseen! Siinä on hyvä pönöttää ja tarkkailla kuvitteellisen valtakuntansa tapahtumia.






Hyvää tätä päivää kaikille! Onneksi marraskuu on pian ohi!

4 kommenttia:

  1. Hyödyllinen JA kaunis,onko parempaa yhdistelmää olemassakaan:D
    Kivaa keskiviikkoa sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin! Ihan voittamaton yhdistelmä, todellakin :)

      Poista