Salavaverhot.

Innostuin niin kovasti ideasta punoa pajua matoksi, että päätin kokeilla sitä erääseen isoon kohteeseen. Sellaiseen, joka kärsi vakavasta salavanpuutteesta.

 



 

 

Tähän.

 

 

 

 

Tuulikaapin ja eteisen välisessä ovessa ei jostain syystä ole ikinä ollut ikkunaa. Ristikko siinä jo oli, mutta sen söi koira. En jaksanut odotella, että tekeeköhän joku joskus asialle jotain, vaan pistin tapahtumaan.

 

 

Kiinnitin koukkuruuvit sopiviin kohtiin aukon yläpuolelle ja mallailin ensimmäisen salavanoksan paikalleen koukkujen varaan. Käytin solmimisessa satiininauhaa, koska siihen saa tosi tiukat ja pitävät solmut. En mitannut, paljonko nauhaa tarkalleen meni, mutta millään parin metrin pätkällä ei todellakaan pärjää.

Sitten se maailman tylsin ja pitkästyttävin vaihe: keppi, solmut, keppi, tuplasolmut, keppi, solmut, keppi.. Laitoin oksat siten, että paksumpi pää on vuoroin oikealla ja vasemmalla, jolloin lopputulos on tasaisempi.

Aukon alapuolelle kiinnitin pienet silmukkaruuvit, joihin lopuksi vedin ylijääneet nauhanpäät tiukalle rusetille. Verhot saa otettua helposti poiskin, jos niin täytyy joskus tehdä.

 

 

Tässä vaiheessa kokonaisuus näytti tältä.

Ihan kiva.

 

 

 

Paitsi tuulikaapin puolelta.

 

 



Toisen verhon kanssa laiskotutti jo niin paljon, että laitoin tuplasolmuja vain noin joka kymmenenteen väliin. Hyvin pysyy ja hyvältä näyttää! Kummasti vaan kapenee tuo nauhojen väli ja lyhenee oksien pituus alaspäin mennessä. Olkoon, ei jaksa säätää.

 

 

Onneksi olen lopputulokseen tyytyväinen. Homma oli tosiaan sen verran tympeää, että kyllä harmittaisi jos ei tykkäisi. Toivottavasti en ihan heti keksi mitään salavaverhoa vaativaa.

 

 

 

 

 



  

Yksi pikku juttu vielä häiritsee. Senkin söi koira.

Pitäisköhän sille tehdä jotain?

 

 

 

 

 Ihanaa sunnuntaita kaikille ja iloa alkavaan viikkoon!