Löytöjä.

Eilen siis käytiin kirpparilla ja Multasormessa ja vähän muuallakin. Mukaan tietysti tarttui yhtä ja toista, kirpparilta neljän kassillisen verran ja puutarhamyymälästä kolmen.. Hyvä että autoon mahtuivat.

Aina sama homma, kun pääsen edes kääntymään kaupassa: sieltä on P A K K O ostaa jotain, oli se tarpeellista tai ei. Ja siis ihan sama mikä kauppa on kyseessä, jotain on löydyttävä. Tyhjin käsin ei vaan voi lähteä kotiin.

Näistäkin ainoastaan imukärhivilliviinit olivat tarvehankintoja ja pääsivätkin jo paikalleen koirien ulkohäkkien "eteiskäytävän" pitkälle seinälle, jossa niiden on tarkoitus toimia auringonsuojana kunhan vähän kasvavat. Villiviiniin päädyttiin siksikin, että se ei kuki eikä näin ollen pölytä (tai niin se myyjärouva ainakin väitti), mikä on erityisen tärkeää, kun kasvi tulee niin lähelle koiria. Metsästyskoirilla kun se nenän toimiminen on ihan ykkösjuttu, niin ei viitsitty ottaa mitään riskejä.

Ale-perennoista löytyi rönsyakankaalta, lyhtykoisoa, kevätkaihonkukkaa ja vaikka mitä muuta! Vielä kun keksisi niille paikat. Kai ne huomiseen jaksavat odottaa?

Kirppislöydöt olivat yllättäen kaikki sellaisia, että olin niitä vähän etsiskellytkin. Kaikkea sellaista kivaa, mistä voi tuunailla kaikkea vielä kivempaa! Tässä parhaita paloja:

Korkkitaulut ja valokuvakehykset ovat kyllä pahasti maalintarpeessa, mutta hei, hintaa oli huikeat 50 senttiä kappale, joten eipä haittaa.

Lampunvarjostimet valaisimiin, joita ei vielä ole, sekä ihanan käytetyn näköiset metalliastiat pöytäkynttilöiden alustoiksi.

Ihana ikealainen mosaiikkireunuksinen peili taisi maksaa niinkin hurjasti kuin 2,50€ ja kelpaa todennäköisesti ihan sellaisenaan. Pölyt voisi tosin pyyhkiä.

Kukkaruukkuja ja aluslautasia ei kai koskaan voi olla liikaa?

Tästä olen ihan järjettömän innoissani: sorvatuista puupalikoista tehty haitarimallinen naulakko! Se kaipaa vähän liimaa ja maalia, mutta on mielestäni niin hieno, että koitan keksiä sille oikein hyvän paikan ja käyttötarkoituksen.

Ja tässä ei tosiaankaan ollut kaikki. Postaus olisi noin kilometrin mittainen, jos kertoisin joka ostoksesta. Ja muutenkin, tuskin ketään niin kauheasti kiinnostaakaan. Mutta se on kuitenkin kerrottava, että mies kutsui löytöjäni "ihan hienoksi tavaraksi" sen sijaan että olisi tavalliseen tapaansa ihmetellyt, että "mitä vanhaa sontaa sulla taas on". Kai hän on ajan kanssa oppinut vaimostaan sen verran, että vaikka sille toisi homeisen laudanpätkän, niin jotain käyttökelpoista se siitä kyhää ja kohta pyytää jo porailemaan reikää seinään.