28.3.2013

Tilannekatsaus.

Sisätiloissa on viimeisen viikon aikana tapahtunut hurjasti kasvua. Nämä kuvat ovat parin päivän takaisia, joten taimet ovat tästä vielä hieman venyneet ja tuuhentuneet.

Topakoiden daalioiden kanssa mulla meinaa iskeä paniikki, että olinkohan sittenkin hölmö, kun laitoin ne yhteiseen ruukkuun toistensa seuraksi. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun liian läheinen ystävyys aiheuttaa kitukasvuisuutta.




Miinanköynnöksistä yksi on jo takertunut tiukasti keppiinsä. Lehdet ovat kyllä niin hienot, että odotukset kukkien ulkomuodon suhteen ovat korkealla.




Susannatkin kiemuroivat innokkaasti. Säilyketölkkiamppelissa taitaakin olla vähän turhan lyhyet narut heidän makuunsa: yhdellä tulee yläkertanaapuri pian vastaan ja toinen luikertelee kohta verhotangossa.. Keltainen susannakylvös ei tuottanut mitään, siemenet olivat viime kesäisistä itse kerättyjä.




Supersievä kelloköynnös on näistä ehkä kaikkein hienotunteisin tarrautuja. Lujasti sekin on tuissaan kiinni, mutta ote näyttää hyvin sirolta, kun vertaa kahteen edellämainittuun.




Mummonpalsamit ja zinniat ovat vielä hieman hontelovartisia, mutta onneksi ihan hyvinvoivan oloisia. Yksi päivänsini on lehdiltään erikoisen kirjava, tummemman vihreää laikkua täynnä. Taimen mainion voinnin puolesta oletan sen kuitenkin olevan ihan normaalia. Korjatkaa toki oletukseni, jos tiedätte toisin!




Hyötykasvipuoli odottelee koulimista. Ruukutkin ovat odotelleet asukkeja jo toista viikkoa. Eipä noiden kanssa kai ihan hengenhätä vielä olekaan. Paprikoista iti muuten kaksi neljästä.




Vuorenkilpikylvös on otettu takaisin huoneenlämpöön ja kevyesti kelmutettu. Nyt vaan jännätään ja toivotaan! Täytyy sanoa, että ihmettelen kyllä kovasti, jos tuolta mitään nousee. Verenpisarasta trimmasin taas pahimpia risuja. Uutta vihreää on tullut tosi paljon ja ylöspäin tahtoo hän. Värinokkoset meinaavat kukkia, äkkiä sakset käteen!




Ihan kaikki ei kuitenkaan mene toivotulla tavalla. Aina ei siis kasva. Se olemattoman näkymättömänä kitkutellut keijunmekko menehtyi. Iloitsin liian aikaisin kahdesta orvokistakin, pieni mattimyöhänen menehtyi myös. Kuisma ja korallikeijunkukka itivät tammikuukylvön jälkeen vaatimattomasti, mutta silloinen valon vähyys taisi koitua niidenkin harvojen kohtaloksi.

Ja tämä tässä on krassikylvös. Ei idä, ei. Ei ole koskaan aiemminkaan itäneet mun krassit muuten kuin suorakylvöllä. Eilen kuitenkin päätin, että en vielä luovuta, ja laitoin uuden satsin multaan. Toivottavasti nyt onnistuu!


 

Hyvää tätä päivää kaikille!

10 kommenttia:

  1. Kylläpä on taas hienoja kuvia ja vitsit miten isot taimet!! Mulla on krassi ja keijunmekko lähteneet ihan hyvin kasvuun ihan ensimmäisellä kokeilukerralla ja orvokkejakin on pilvin pimein.. Loput sitten ovatkin vähän vielä jännityksen alla, että mitenkä lähtevät kasvuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Osa taimista onkin jo aika kivan kokoisia. Mä olen aina ollut krassin kanssa ihan onneton, en tiedä mikä siinä on :D

      Poista
  2. Kauniita kuvia hienoista taimista! Hyvää tätä päivää!

    VastaaPoista
  3. Ihanaa vihreää ! Nuo kiemurtelevat takertujat on söpöjä :)
    Mulla on nyt ekaa vuotta taimivalo käytössä, en tiedä onko sillä ollut mitään ihmeempiä vaikutuksia verrattuna entiseen vanhaan "kouluvaloon" jota olen myös käyttänyt. Aikaisissa kylvöissä joku valo on silti poikaa, niin olen täältä bogistaniasta oppinut..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään noista kiemuraisista tosi paljon :) Täytyy varmaan oikeasti hankkia ensi vuodeksi edes jonkinlainen valo, jos vaikka tulee taas aloitettua etuaikaan..

      Poista
  4. Hienoja taimia siellä jo - aina tulee hinku laitella omia kasvamaan kun näitä katselee :) Hyvää pääsiäistä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita ihmeessä jo kasvamaan :) Ja kiitos samoin!

      Poista
  5. Sulla on siroja hienohelmataimia ja tanakoita etenijöitä. Ilo kattella tämmöstiä taimipauhua. Mulla ei oo yhtään siementä itämässä, vieläkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että mua vaivaa jonkinsorttinen suuruudenhulluus tai suhteellisuudentajuttomuus näiden kasvattelujen kanssa ja siksi tuota taimea on jo noin paljon. Tila meinaa taas loppua, vaikka lisätilaakin olin jo tekevinäni :D

      Poista