Syksyn pihapuuhia.

Kasvimaa on nyt tyhjä. Suorastaan autio. Yrttinurkkauksessa törröttelee persiljaa ja muita hassuja tupsukoita, joita tuli hyödynnettyä hävettävän vähän, mutta muuten pieni ekan vuoden satomme on korjattu.

Potut nostettiin jo toissa viikolla ja porkkanatkin olisi vissiin pitänyt ottaa talteen viimeistään silloin. En vaan jaksanut, viitsinyt tai ehtinyt ja mielekkäämpääkin tekemistä oli. Lauantaina kuitenkin raahasin itseni kuvitteellisella niska-pers-otteella palstalle ja kävin porkkanarivien kimppuun pelastaakseni sen, mitä pelastettavissa oli. Yhtään ei olisi huvittanut, joten päätin viihdyttää itseäni. Porkkanoista saa joskus revittyä yllättävän paljon huumoria. Tässä hupsuimpia tyyppejä:

 

Älä jätä minua!

Ihan kohtalaisen kokoinen ja erittäin savinen saalis sieltä lopulta nousikin!

Se mielekkäämpi tekeminen, eli kukkapenkkien perustaminen, on ollut varsinaista raskaan sarjan pihatyötä. Yhtä suurta urheilusuoritusta.

Peräti viisi uutta, pienehköä kasvualuetta on pihallemme ilmestynyt ja pari onkin jo kylvökunnossa. Reunustan penkit sekalaisen kokoisilla ja muotoisilla kivillä, joita koko viikonlopun kanniskelin, kottikärräilin ja kierittelin esimerkiksi takapihan kivimuurin ja pensasaidan takaa metsiköstä, mistä löysin oikein mahtavan kiviapajan! Urakka jatkuu vielä ainakin huomisen ja sitten toivottavasti pääsen kylvöpuuhiin!

Korkkitaulut yks kaks kol!

Osa teistä ehkä hämärästi muistaakin heinäkuussa kirppikseltä löytämäni rumat korkkitaulut. Olen tässä viimeisen kuukauden niitä pikkuhiljaa tuunaillut ja eilen sain vihdoin valmiiksi! Ne päätyvät toimisto/vierashuone/ompelimo/punttisaliin eli kavereiden kesken monitoimihuoneeseen sitten joskus, kun kyseinen huone saadaan rempattua entisen kennelhuoneen paikalle. Se remppaaminen ei valitettavasti ole mun heiniäni, joten saan varmaan vielä jokusen tovin odotella korkkitaulujen seinälle laittoa.

Kaikkien kolmen taulun kehykset on maalattu - kuinka yllättävää - mattamustalla spraylla.

 

 

Ykköseen liimasin taustaksi tapettia. Pala sattuikin olemaan hitusen liian pieni, joten peitin sivuille jääneet raot pitsillä ja satiininauhalla, jotka nekin kiinnitin samalla askarteluliimalla. Pyykkipoikia on kolme ja ne ovat tapetissa kiinni kontaktiliimalla. Ei niihin mitään kovin painavia esineitä viitsi nipsauttaa roikkumaan, mutta esimerkiksi maksettavia laskuja ja muistilistoja ne pitelevät varmasti mielellään!

 

 

 

Kakkonen on maalattu liitutaulumaalilla pariin otteeseen. Siihen voi sitten rustailla vaihtuvia viestejä ja muistutuksia, tai vaikka piirrellä tikku-ukkoja, jos sille päälle sattuu.

 

 

 

 

Kolmonen on edelleen korkkitaulu. Sen maalasin ensin mattamustalla kokonaan, ja maalin kuivuttua suojasin reunat ja suihkin päälle hopeansävyisen pitsikuvion. Sekalaisen väriset nastat maalasin mattavalkoisella, jotta ne erottuisivat tuolta synkästä mustuudesta kunnolla.

 

 

 

 

Nyt mä lähden nukuttelemaan pikkulikkaa päikkäreille ja sitten kärräilemään kiviä, kiviä, lisää kiviä uusien kukkapenkkien reunoille. Rauhallista ja rentouttavaa päivänjatkoa teille muille!



Krääsät ojennukseen 3/4.

Tämä säilytysidea syntyi vähän vahingossa. Kesällä löysin kirppikseltä muutaman jouluisen keksipurkin (myytiin muruineen kaikkineen) ja varmuudeksi ostin, kun puoli-ilmaiseksi sain.

Purkit näyttivät vielä vähän aikaa sitten tältä.

 

 

Iso vaaleanpunainen peltilaatikko on ostettu samalla reissulla ja se oli ilmeisesti ollut jonkun hajuveden lahjaboksi. Eipä ole enää.

Pientä putsausta ja tuunausta, ja kas, niistähän kehkeytyi ihan kelpoja säilyttimiä sekalaiselle roinalle! Kaikki ei tosin mennyt ihan suunnitelmien mukaan..

Peltipurkki.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan:

Mastonin mattamustaa pintaan. Joka puolelle, joka purkkiin. Kahden yksilön kansiin maalasin lisäksi pitsit Mastonin mattavalkoisella. Hihkaiskaahan muuten, jos tämä ikuinen sprayn suihkiminen ja pitsikuviointi alkaa maistua puulta! Mä olen vaan niin ihastunut kyseiseen toteutustapaan, että tykkään käyttää sitä vähän joka paikkaan.

Ja sitten vähän vähemmän yksinkertaisesti. Suorastaan veemäisen hankalasti ja jälkiviisaasti:

Kahteen kanteen piti vielä keksiä jotain kaunista koristetta. Ja siis jotain muuta, kuin sen rakastamani pitsikuvioinnin, ettei se vahingossakaan alkaisi tuntua liian käytetyltä! Päädyinkin kokeilemaan jotain sellaista, mitä en koskaan aiemmin ollut kokeillut, nimittäin tapetointia. Tämä meni harjoituksen piikkiin ja osoittautui sikäli hyödylliseksi kokeiluksi, että olen suunnitellut käyttäväni tuota itselleni uutta ja vaikeaa tekniikkaa erääseen huomattavan paljon suurikokoisempaan ja -töisempään kohteeseen (siitä lisää sitten joskus, jos ja kun tulee valmiiksi), jonka todellakin haluan onnistuvan. Josko olisin tästä töpeksinnästä vähän viisastunut.

Mitään liistereitä en uskaltanut kuvitellakaan käyttäväni, koska joka ainoan liisteripönikän kyljessä luki, että tapetoitavan pinnan olisi hyvä olla huokoista. Maalattu metalli on mielestäni vähän siinä rajoilla, mutta koska se tuleva isompi tapetointikohde ei tosiaankaan ole millään tavalla huokoista materiaalia, ajattelin kokeilla kontaktiliimaa, joka varmemmin pitää tapetit kiinni..

No, pitäähän se, ja vähäisellä kärsivällisyydellä puolihuolimattomasti käytettynä aiheuttaa myös melkoisen paljon sotkua ja negatiivisia tuntemuksia. Mitään ihan järkyttävän katastrofaalista ei päässyt käymään ja pahimmat mokat sain jälkikäteen korjattua siedettävemmän näköisiksi, mutta siitä huolimatta kannet näyttävät näteiltä ainoastaan kaukaa katsottuna. Pidetään nyt kuvakokokin pienempänä.

Isommissa lähikuvissa taas.. Öh, vähän vähemmän nättiä katsottavaa.

 

Sudin siis liimaa sekä kansiin että harvinaisen huolellisesti muotoon leikattuihin tapetinpaloihin. Kuten liimapurkki ohjeistaa, odottelin, kunnes liimapinnat tuntuivat kuivanpuoleisilta. Sitten tein huolimattomuusvirheen ja iskin tapetit ihan vinoon kansien päälle, eikä niitä siinä vaiheessa tietenkään enää siitä mihinkään liikuteltu, vaan vinkuralle jäivät ja pysyivät. Tulipa todettua kontaktiliima tehokkaaksi! Kiva. Ei muuta kuin sakset kouraan ja leikkelemään rumia, ylimenneitä tapetinreunoja.

Suihkautin tapettiräpellysten päälle pari kerrosta mattapintaista spraylakkaa siltä varalta, jos ne joskus sattuvat likaantumaan ja kaipaamaan kosteaa rättiä. Kai ne kelpaavat, mutta kovin lähelle ei pidä mennä tuijottamaan.

Onpahan näiden ansiosta taas vähän vähemmän krääsää lojumassa pitkin pöytiä!

Halutessasi voit katsoa myös muut helpot ja halvat säilytysratkaisut.
Ne löytyvät täältä (1/4), täältä (2/4) ja täältä (4/4)!

 

Hyvää torstaita ja aurinkoista loppuviikkoa!

Suloisia muistoja.

Syksy on oikeastaan ihan mukavaa aikaa. Saa vetää villasukat jalkaan ja laiskotella sisätiloissa hyvällä omallatunnolla. Toisaalta ulkona pääsee jo suunnittelemaan ja osin toteuttamaankin seuraavan kauden kukkaloistoa. Saa kylvää pieniä siemeniä ja toivotella niille kaikkea hyvää. Viileinä aamuina on ihan erityisen ihanaa mennä pihalle aamukahville ja ihastella aamuauringon lämpimiä säteitä. Iltaisin voi tunnelmoida kynttilänvalossa ja ainakin täällä alkaa tuntua siltä, että pian lankaa kuluu ja virkkuukoukku viuhuu.

Ajokoiralle syksy taitaa kuitenkin olla se paras aika vuodesta; ilmassa on metsän tuoksua ja pientä jännitystä siitä, että koskahan sitä saisi tutkapannan kaulaansa ja pääsisi työmaalle. Siksipä me halusimme hankkia Ville-koiran hautapaikalle perustetun muistopenkin keskipisteeksi mahdollisimman komean syksyisen kukkijan. Valitsemamme kaunotar on syyshortensia 'Vanille Fraise', joka kukkii juuri oikeaan aikaan ja todella näyttävästi.

Se näytti tältä

15.8

 

28.8

 

ja eilen, 9.9.

 

 

Tällaiset silmänilot tekevät syksystä vieläkin mukavemman!

 

Mulla olisi tämän viikon aikana ohjelmassa runsaasti nurmikon repimistä, maankaivuuta, suodatinkankaan asettelua ja kivien kottikärräystä. Mies lupasi tuoda viikonlopuksi hiesua/hietaa/santaa (sovitaan, että se on vaan maata) ja toivottavasti tuo myös lantaa. Sitten pääsenkin toimittamaan sitä yllä mainitsemaani siementen kylvöä ja kaiken hyvän toivottelua!

 

Hyvää alkanutta viikkoa myös teille!



Paisley-lamppu.

Lähtökohta: pöytävalaisin.

Aivan järisyttävän ruma ja törkeän mauton sellainen, joka oli hengaillut olohuoneen pimeimmässä nurkassa K A U A N. Se ei juuri koskaan ollut päällä valaisemassa tuota pimeää nurkkaa, vaan enemmänkin piilotteli siellä ja kaiketi häpesi, juurikin ulkoisen olemuksensa takia. Sen täytyi siis päästä kaunistuskäsittelyyn!

Näin tapahtui: Otin lampusta irti kaiken, minkä irti sain. Siinä sitten alkoikin hahmottua kyseisen rumiluksen hieman kauniimpi tulevaisuus ja jälleen kerran keksin käyttää spraymaalia uudistamiseen.

Varjostimen pitsimaalasin kiiltävällä mustalla ja kevyellä suihkauksella hopeaa. Ihanan paisley-kuvioisen pitsipöytäliinan bongasin jokin aika sitten Robinhoodin alelaarista ja ostin ihan tätä käyttöä varten. Pitsin rei'ät eivät ehkä ole ihan niin suuria kuin olisi hyvä olla, mutta se toimii kuitenkin kohtalaisen hyvin. Valaisimen rungon ja varjostimen päässä olevan nupin maalasin mattamustalla.

 

 

 

Kiinnittelin osaset takaisin yhteen maalien kuivuttua ja loppusilaukseksi reunustin vielä varjostimen leveällä, mustalla pitsinauhalla. Leikkasin sen hieman naftiin mittaan ja ompelin päät yhteen, jonka jälkeen vaan pujottelin pitsirenkaan varjostimen reunaan. Se pysyy siinä hyvin ihan itsekseen, ilman mitään liimailuja.

Lopputulos: edelleen pöytävalaisin. Huomattavan paljon nätimpi sellainen, joka pääsi uudistuksen myötä osaksi pitsilipaston päälle koottua, pientä asetelmaa. Nyt sen ei enää tarvitse häpeillä, vaan se saa olla kaunis ja tarpeellinen valonlähde pimeässä eteisessämme! Mieskin kehui sitä (?!).

 

 

Hopeinen suihkaus näkyy lähinnä päivänvalossa, eli sikäli se oli turhaa hienostelua, mutta onpahan suihkaistu.

Valaistukseen liittyen vielä pari kuvaa valopurkista, joka näkyi viimekuisessa aforismiseinä-postauksessa ja josta lupailin laittaa tarkempaa kuvaa. Purkki sisältää siis jouluvaloa ja helminauhaa päällekkäin ladottuina ja näyttää tältä.

 

Ihanaa ja valoisaa viikonloppua!

Tunnistusapua kaivataan!

Sattuisikohan joku teistä kasvitietävistä siellä tunnistamaan seuraavanlaisen mysteerikasvin..?

Löysin tämän muutama päivä sitten appiukon pihalla olevasta ikivanhasta kukkapenkistä, jota ei käsittääkseni kukaan ole aikoihin hoitanutkaan. Nappasin varmuudeksi muutamia siemenkotia, josko se vaikka olisi sellainen tapaus, jota haluan omallekin pihalle. En ole koskaan tullut huomanneeksi kyseistä kasvia kukassa, joten eipä ole sitten kukkakuviakaan mahdollista tunnistusta helpottamaan..

Tässä vähäiset tietoni ja havaintoni:

Korkeutta kasvilla on reilut puoli metriä. Varret ovat sellaisia maasta vierekkäin törrötteleviä, yläosistaan tumman ja karhean nukan peittämiä tikkuja, joiden päissä on siemenkotia ja varmaankin jossain vaiheessa kesää ollut myös niitä kukkia. Lehtiä varsissa on liki puoleen väliin saakka.

Siemenkota näyttää kuivuttuaan tältä.

 

 

Kuivattelin niitä pari päivää ilmavasti, minkä seurauksena kodat aukesivat ja hyvin kirjaimellisesti ampuivat siemeniä pitkin keittiötä. Siemenet olivat kodissa tuollaisten vaaleiden kuorten suojassa. Kokoa niillä on vähän enemmän kuin nuppineulan päällä. Varren nukkainen yläosa ja siemenkodat tuoksuvat vahvasti yrttisiltä ja tuoksua jää pienestäkin kosketuksesta sormiin.

 

 

Toivottavasti kasvi on tuttu jollekin teistä. Kiitos jo etukäteen, pienikin lisätieto ilahduttaisi kovasti!

Täksi syksyksi ja ensi kesäksi.

Osuipa tuossa eräänä päivänä lähikauppareissulla silmääni sellainen kasveja ja kukkia pursuileva rullakko. Se oli parkkeerattu ihan ulko-oven viereen, jotta varmasti houkuttelisi tällaiset vietävissä olevat asiakkaat ostamaan. Oli vihreää ja väriä sisälle ja ulos, ja olihan siitä ihan pakko pelastaa pari. Yksi sisälle, toinen ulos.

Seuraavana päivänä käytiin taas ruokaostoksilla, vaihtelun vuoksi eri kaupassa, ja tokihan sielläkin oli pöydällinen monenmoista kukkaa oven edustalla, kuin tervehtimässä jokaista sisälle astuvaa. Ja kuka siellä jälleen penkoi ja etsi pelastettavaa? No minä. Ostoskorin ensimmäinen ostos: kukka. Ai niin, ruokaahan me tultiinkin hakemaan!

Ensimmäistä kertaa ikinä ostin siis kausikukkia syksyksi. Ja ostan kyllä toistekin, kun näin kauniita ja räiskyvän värisiä ovat.

 

Pinkki syklaami sai kavereikseen ruostetta, värinokkosta ja daaliaa. Rakastan tuota erilaisten punavivahteisten ja vihreiden sävyjen liittoa ja mielelläni asettelenkin niitä vierekkäin. Vastaväreillä saa aikaan upeita kontrasteja! Daalia meinaa ilmeisesti tehdä vielä kukkia. Toivottavasti se ehtii.

Krysanteemi sen sijaan on sävyltään jännän "likaisenoranssi". Kamera kettuilee, väri on luonnossa aika paljon tummempi ja vielä ruosteisemman rusehtava. Mutta kaunis se on, siitä en pääse mihinkään!

Tämä myytiin oikein asiantuntevasti nimellä viherkasvi (ei kai Valintatalolta sen enempää voi vaatiakaan). Juu, onhan se sitäkin, mutta se on myös nukkumatti. Se pääsi nukkumaan pimeähköön olohuoneeseemme, jonne jo pitkään olinkin halunnut värikkäämpiä puolivarjoa sietäviä kasveja. Punaista ja vihreää taas, nam.

Seuraavan kauden kesäkukkaistutuksia ajatellen ostin alennusmyynneistä muutamia ruukkuja. Tuo tumma laatikko on mielestäni ihan erityisen kiva. Sen etupuoli on liitutaulu, joten siihen voi sitten raapustella kukkasten nimiä. Kolme pientä (ja vielä edellisten kukkien jäljiltä tiskaamatonta) taimiruukkua sopii sinne lähes täydellisen hyvin! Lehmäkuvioinen taitaa olla mun makuuni vähän turhan öklömaalaisromanttinen, joten maalausoperaatiota on tiedossa.

Huom! Nurtsi on kuvien ottamisen jälkeen leikattu! Aina ei vaan jaksa eikä kykene.

 

Pelastamisista ja viherkasveista muistuikin mieleeni.. Peikonlehdet voivat kohtalaisen hyvin! Ne tekivät juuret melkein heti vesilasiin päästyään ja pian päätyivätkin jo multiin. Pientä nuupahdusta ja puolikuolemaa on havaittavissa parissa kohtaa ja erään lehden kohtaloksi koituivat pienen tytön pienet ja nopeat sormet. Muuten näyttää oikein lupaavalta!

 Mukavaa, pirteää ja vähäsateista viikon alkua teille!