15.5.2013

Pihalla.

Siellä alkaa olla tooooosi kesäistä! Katsokaa vaikka!
 
Kirjopikarililja aloittelee kukintaansa Ville-koiran muistopenkissä. Tästä tuli heti yksi mun suosikeista, aivan ihastuttava!

 
 
 
 



Terijoensalavassa ei ole enää silmuja. On lehdet. On myös sininen taivas ja lämpimästi paistava aurinko.


 

 
 
Maasta nousee tupoittain tulppaaneja. Tässä on niitä ihanuuksia, joita syystalvella viime tinkaan ostin ja istutin.
 
 
 
 
Pionia odotan ihan erityisen paljon. Lajikkeesta ei ole tietoa, mutta kyseinen tyyppi on vuosikymmeniä vanhaa juurakkoa ja peräisin isäni lapsuudenpihalta. Se on istutettu paikalleen toissa syksynä, jokohan se haluaisi kukkia..?
 

 

Särkyneetsydämet ovat jo melko kookkaita. Näidenkin vaaleanpunaista kukintaa odottelen kovasti.


 
 
Eka kunnon kukkashoppailureissu on tehty ja puutarhamyymälästä kotiutettu muiden muassa kuunliljaa, kallionauhusta ja tämän tarhurin ensimmäiset kärhöt: alppi-, viini- ja loistokärhöä, yksi kutakin.
 



 

 
 
Muistelisin jossain välissä täälläkin ihmetelleeni, kuinka yksi villiviineistä oli talven aikana kummallisesti kadonnut ja jäljelle jäänyt vain kolo. Kun lumi sitten suli kokonaan, paljastui revityn oloinen köynnöksenraato noin metrin päästä alkuperäisestä paikastaan. Jälkien ja tuhon laadun perusteella syytän muuan koiraa. Ajattelin kuitenkin, että voisihan viinin vielä kokeilla elvyttää ja näinollen työnsin sen takaisin koloonsa. Yllätti mokoma, se elää!
 
 


Jotain muutakin pikku ylläriä on tulossa vähän puolelle jos toisellekin. Miten voi ihminen olla niin hölmö, että luottaa omaan muistiinsa?!






Välillä, hieman harvemmin siis, sitä saattaa olla myös ihan fiksu. Viime keväänä istuttelin kaivonrenkaaseen upeaa räiskyvänpunaista liljaa ja jättipoimulehteä. Syksyllä tuli kuitenkin pelko, että mitä jos ne paleltuvatkin siihen talven aikana. Jätin osan renkaaseen ja osan siirsin toisaalle. Onneksi näin, eipä ole kovinkaan hyvinvoivan näköinen tämä poimulehti.


 
 
Ainakaan, kun vertaa siirrettyihin lajitovereihin. Sama juttu liljojen kanssa. Renkaaseen on nyt kylvetty kesäkukkaa.
 



Osuukohan diagnoosini yhtään oikeaan, jos väitän tämän tuholaisen olevan kehrääjä-/vihannespunkki? Tällaista löysin vähän turhan monesta esikasvatistani. Melkein ärsyttää, että menin vielä googlettamaan. Olisi ollut jotenkin helpompaa ajatella, että oho, sille vaan tuli joku ja se kuoli.

 
 

Mustasilmäsusanna ja päivänsini ovat nimittäin jo aika död. Ensinnäkin huomasin ongelman liian myöhään ja toiseksi sain tuholaismyrkkyä vasta muutamaa päivää huomaamisen jälkeen.




Eikä taida tulla ainoasta orvokistakaan orvokkia. Muutamat muut, onneksi paljon vähemmän saastuneet, ovat olleet kylpyhuoneessa eristyksessä ja saaneet käsittelyn Neudorffin mömmöllä. Toivottavasti tehoaa.


 
 
Kivaa ja kesäistä keskiviikkoa kaikille!

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kyllä, nimenomaan KESÄ :) Nurkan takana vähintään.

      Poista
  2. No voi pöh, noita kaikenmaailman punkkeja. Suuri työ ja sitten dööd. Mutta onneksi pihalla on paljon uusia alkuja!! Itse olen hiukka epätoivoisena käynyt viime keväänä istutettua pionia kepillä tökkimässä, että tuleeko sieltä mitään vai kuoliko se heti. hiljaselle näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, inhottavia ällötyksiä! Toivon todella, ettei yksikään kasvatti enää niihin kuole ja etten edes löydä yhtään lisää.

      Onneksi kaikkea muuta kivaa tosiaan tulee, aika paljonkin :) Pionit ovat vissiin vähän nirsoja kasvupaikan suhteen, luulen. Toivottavasti se teidän yksilö sieltä vielä nostaa kauniin päänsä!

      Poista
  3. Voi hitto, että toisen kova työ tuhotaan tuolleen röyhkeästi :( Toivottavasti ei suurempaa riesaa enää aiheuta! Kirjopikarilija on muuten todella eksoottisen näköinen ja hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä muuta sano.. Tänään jouduin viemään taas yhden kasvatin eristykseen, mur :( Äärimmäisen ärsyttävää.

      Toisaalta, tänään ilokseni huomasin myös kermanvalkoista kirjopikarililjaa! Ei ollut ihan yhtä eksoottinen, mutta hieno sekin :)

      Poista
  4. Hienoa kasvua ja upeita uusia tulokkaita! Koirankuljettama köynnös on erityisen kestävää lajia, tuota kannattaisi monistaa kaikille suomalaisille taimistoille myyntiin :) On meinaan koirapihoja monilla muillakin... ja varmaan ne kestäisivät myös esim. suden riepottelut, Caniksia kun ovat molemmat.

    Punkit, kirvat ja muut ärsyttävyydet, niistä ovat meilläkin kasvustot jo saaneet osansa. Roskiin meni isoa paprikaa pukanneet Pinokkiot, kun kasveissa ei ollut käytännössä lehtiä enää ollenkaan. Ei ehdi nyt taistella näkymätöntä vihollista vastaan, täytyy vaan kirjata tappioihin ja murista mielessään.

    Kirjopikarililja on tosi kaunis! Ah, kyllä meillä nyt niin paljon silmäniloa on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan yllätyin tuon villiviinin sisukkuudesta, se kun oli todellakin aivan menetetyn näköinen tapaus. Juurista on jäljellä enää alle puolet ja silti se vaan puskee silmua :D Erittäin kestävää sorttia siis, suosittelen muihinkin kuin koirapihoihin!

      Nuo örvelöt ovat sitten inhottavia. Okei, pitää niidenkin syödä, mutta onko se ruokailu pakko hoitaa toisen kasvilapsien kustannuksella? Just tuossa aamulla katselin omiakin paprikoita ja aloin pienesti pelkäämään, että onkohan mulla laittaa siihen uuteen minikasvariin yhtään mitään..

      Mutta juu, onneksi on näitä ihania kukkasia :) Ne piristävät ihmeesti, vaikka muuten kuinka veetuttaisi.

      Poista
  5. Voi ei tota punkkihommaa :O Mulla on mäntysuopaliuosta valmiina suihkepullossa...mulla kun on ollut mm. huonekasveissa ripsiäisiä. Jotain pientä reikää on nytkin daaliassa.

    Ja mun kirjopikarililjoissa on tänäänkin jo pelehtinyt kaksi liljakukkoa. Mutta täällä on vasta nuppuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ihan kiroiluttaa noiden inhotusten kanssa. Taas meni yksi kaveri eristykseen.. Varmaan kaikissa samaisen ikkunalaudan kasveissa on jonkin verran punkkia :(

      Liljakukkoon en ole vielä koskaan törmännyt, onneksi. Nyt kun menin sanomaan, niin varmasti löydän vähintään kymmenen heti kun menen liljoja tutkimaan :D

      Poista