11.4.2013

Aarteet esille.

Muutama päivä sitten sain ryhdistäydyttyä hakeakseni autokatoksen suojassa olleita aarteita sisätiloja koristamaan. Näytin sammaleille, lialle ja pahimmille irtoruosteille vähän harjaa, mutta muuten wanhat kaunottaret ovat täysin siinä kunnossa, kuin olivat löydettäessäkin.
 
Vasemmalla on ensimmäisenä löytynyt hellan/uunin luukku. Sittemmin saman sorttisia ihanuuksia onkin tullut pari lisää, melko kirjaimellisesti ihan puskista. Oikealla niistä toinen.
 

 

 
 
Ja tässä toinen uudempi löytö, joka pääsi pitsimaalatun taulun eli entisen pöytälevyn kaveriksi. Jos mun olisi ihan ehdottoman pakko päättää, ken on heistä kaikkein kaunein, se olisi hän!
 
Olen hävettävän huono ja laiska etsimään tietoa vanhoista tavaroista, mutta jos joku osaa esimerkiksi veikkailla näiden ikää, niin enemmän kuin mielelläni otan kaiken irtoavan informaation ja arvion vastaan!





 
Luukkusommitelmat ovat osana erästä isompaa sisustukseen liittyvää projektia, josta kerron enemmän sitten, kun on täysin valmista. Tästä syystä kuvat ovat nyt aika tiukasti rajattuja: en oikein viitsisi esitellä keskeneräisyyksiä ja tämänhetkistä kaaostilannetta sen tarkemmin.

Mukavaa illanjatkoa teille!

10 kommenttia:

  1. Onpa upeita!
    Kiva nähdä mihin kokonaisuuteen nämä kuuluvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat tosiaan! Lähiaikoina tulee juttua kokonaisuudesta, kunhan saan finisteltyä :)

      Poista
  2. Uteliaisuus on herätetty... Tällaiset romuaarteet on kyllä niin viehättäviä silmäniloja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, toivottavasti kukaan ei vaan odota liikoja ja pety :D Minustakin tällaiset vanhat "romut" ovat aivan ihania.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Eikös! Ja mikä tuuri, että niitä on löytynyt peräti kolme :)

      Poista
  4. Kauniita ! Mun suosikkini ovat nuo tuplat joissa on kranssit kukka nuppien ympärillä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, oikein hurmaavia :) Tuplaluukkukin on kieltämättä tosi hieno.

      Poista
  5. Kauniita! Kiva nähdä lopullinen kokonaisuus:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin! Kokonaisuus on tosiaan ihan pikkuviimeistelyjä vaille esittelykelpoinen. Joten pian siitä kuulunee ;)

      Poista