10.7.2012

Paprikaa punastuttaa!

Ensimmäinen ja suurin suippopaprika on kaikesta päätellen alkanut kypsyä. Se on punastunut hennosti melkein koko mitaltaan, mutta jää ilmeisesti vähän nysäksi: sillä on pituutta nyt ehkä kymmenisen senttiä, ei siis paljoa enempää kuin viimeksi mitatessani. Mutta ihan syötävän kokoinen se kuitenkin on!




Kaikkiaan paprikoita on tulossa neljä. Isoimman ja sen seurassa kasvavien kahden pienemmän lisäksi myös yhteen toisen ruukun taimista on kehittynyt pieni hassu kippura. Molemmat satoa tekevät ruukulliset on äskettäin tuettu kevyesti. Ehkä vähän liiankin kevyesti?






Vielä muutama sana tomaateista. Toisen ruukun tomaatintaimet ovat olleet koko ajan hyvin aurinkoisella paikalla ja kasvaneetkin melkoisen paljon lyhyessä ajassa. Niitä on enää viisi, yksi meni kuolemaan. Taimet ovat jo niin omannäköisiään, että tällainen noviisikin tajuaa ne tomaateiksi. Tai ainakin joksikin muuksi kuin paprikoiksi.. Tuoksusta tulee jotenkin mieleen nokkonen tai sitten mulla on nenässä vikaa.






Toinen ruukullinen taas on ollut vähän vähemmällä valolla ja kokoeroa aurinkoisen paikan tomaatteihin verraten on hurjasti. On sieltä sentään jotain muutakin kuin sirkkalehteä tullut. Tässä ruukussa oli alkujaan kolme tainta, mutta yhden annoin pois.




Ps. Ei tule kiiviköynnöksiä tähän talouteen. Myös kokeilu nro. 2 meni ihan ketuilleen, mikään ei itänyt, ei edes yrittänyt. Harmi. Sellainen koko seinän peittävä köynnösröykkiö olisi ollut niin kiva.


2 kommenttia: