17.2.2013

Jotain vihreää, jotain homeista.

 
Onneksi enemmän sitä ensimmäistä.
 
Keisarinelämänlangat puskevat jo vähän muutakin kuin sirkkalehteä, samoin yksi daalioista.
 

 

 
 
Muutama taimi on jo ehtinyt kupsahtaa ja olen jo ehtinyt kylvää lisää tilalle.
 
Tässä ihan tuore tarhasalkoruusu. Pysy elossa, ole hyvä.
 
 
 
 
Verenpisara ainakin on erittäin elossa.
Se pääsi valoisampaan paikkaan ja ilostui ihan silmissä. 
 
 
 
 
Joulun alla pienesti auki ollut, sen jälkeen pienesti unohdettu hyasintti on nyt pienesti yllättänyt.
 
Muistin kastella sen eilen ja huomasin sipulin lihonneen ja tehneen jonkin sivusysteemin.
Ehkäpä tämä päätyy pihalle asti, kunhan tuo valkoinen töhkä tuolta sulaa ja maa pehmiää.
 
 
 

 
 
Daalia, jonka keksin laittaa jääkaappiin talviunille, taisi tykätä ideastani huonoa.
Reppana on muutenkin aika karmean näköinen ja lisäksi ilmeisen homeessa.
 
Onkohan tämä jo aivan kompostikamaa vai kenties vielä elvytettävissä?
 
 
 
 
Ihanaa sunnuntaita kaikille pienistä epäonnistumisista ja homeesta huolimatta!

10 kommenttia:

  1. Nettimartta: Sulla on kovasti taimetusta käynnissä. Itte ajattelin alottaa hiihtolomalla viikon päästä.

    Home? Vissiin olis viisainta hävittää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä innostuin vähän etuajassa :) Ja itsekin olen enemmän hävittämisen kannalla, jollei jollain ole antaa jotain ihmeellistä vinkkiä daalian pelastamiseen.

      Poista
  2. Salkoruusuja on mullakin tulossa, muutaman laitoin esikasvamaan ja loput siemenet heitän suoraan penkkin. Joku vuosi kasvatin kanssa daalian siemenistä ja syksyllä kun siivosin ruukkuja otti mummu ne talteen ja talvetti ne sillänsä vintissä, keväällä mullan vaihdon yhteydessä huomattiin jotta myös ne siemenestä kasvatetut oli kasvattaneet "mukulan". Hyasinttinen kannattaa säästää ehdottomasti pihalle, sieltä ne nousee alku kesällä, pieninä tosin.
    Home juttuun en osaa vinkkiä antaa, mutta kuorimalla ehkä näät onko siinä jäljellä mitään elävää silmua missään ja jos sattuis olemaan niin eikös se voisi pienestä palasta uudella mullalla lähteä uudestaan eloon. Kaik on näissä homissa mahdollista joskus hyvässä ja toisinaan pahassa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin säästin osan salkoruusun siemenistä suorakylvöä varten, mutta halusin kokeilla myös sen esikasvatusta, jotta tiedän sitten tulevina vuosina kummin teen mieluummin :)

      Toivottavasti edes yksi näistä mun siemenestä kasvatetuista daalioistani pärjäisi edes sinne kesään asti ja vaikka sitten talvien ylikin. Ja iso kiitos vinkistä, täytyy tutkailla vähän tarkemmin sitä ongelmadaaliaa ja koittaa saada se vielä henkiin!

      Poista
  3. Hauska otsikko :)

    Minäkin kuorisin hieman kerroksia homemukulasta pois, kuten Hanna ehdotti. Sillä tavalla tein viime keväänä hankkimilleni liljan sipuleille, jotka olivat pussissaan sahanpurun seassa homeessa. Liian kosteina pakattu, siis. Osa lähti kasvuun ja kukkikin, joten aina kannattaa kokeilla, jos intoa riittää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, joo, onhan tuo :D

      Kiitos vinkistä sinullekin ja kokemuksen jakamisesta myös! Kyllä mä varmasti kokeilen elvytystä.

      Poista