18.6.2013

Tauluja..

Mulla on taas sen sata juttua meneillään yhtä aikaa ja tuntuu siltä, ettei mikään tahdo valmistua, kun kyllästymisen pelossa hypin projektista toiseen ja kolmannen kautta takaisin. No, oma vika. Ja kyllähän aina välillä jotain pientä saattaa kaiken keskeneräisyyden keskellä valmistuakin. Muutamia kivoja tauluprojekteja oli työn alla ja nyt samaan aikaan valmiina, joten menköön yhdellä esittelyllä vaikka kovin erilaisia ovatkin.

Aloitetaan tablettitauluista.

Ostin taannoin jostain alesta pari tosi nättiä juuttikankaista pöytätablettia. Tablettitarkoitukseen en niitä hankkinut, koska sieluni silmin näin ne seinällä. Ihan selviä tauluja! Mutta miten ne seinälle kiinnittäisi?


 



Ongelma ratkesi rimanpätkillä. Liimasin ne tablettien taustapuolille, iskin niihin naulat ja naulojen väliin ripustusnarut.
Ka noin.


 
 
Tein myös vanhoja tuttuja lautatauluja. Ohjeistusta esim. täällä. Ihanat kasvikuvat täältä.
GF:lta löytyy järjettömän paljon kauniita kuvia, joista valita projektiinsa sopivat. Kannattaa siis tutustua!
 
 
 
 


Seinällä niitä aiemmin askarreltuja.


 
 
Sain vihdoin tuunailtua kehykset, jotka jo maaliskuussa sain anopiltani muiden "romujen" ohessa. Eivät ne juuri muuta vaatineetkaan, kuin maalausta. Harmaa alaoikealla ei vaatinut sitäkään. Erot valaistuksessa hämäävät, sille ei ole tosiaan tehty mitään.
 
 
 

 
 
Viimeisenä hauska ylläri, joka säikäytti minut hyppäämällä syliini (äitini vanhan?) 90-lukuisen askartelukirjan välistä. Täytyy myöntää, että eniten säikähdin kyseisen julisteen olevan sieltä viiskytluvulta, mutta ei sentään.
Ehtaa ysäriä juhlavuoden kunniaksi.
 
 
 
 
Jos olisin halunnut taulun keittiöön, olisi julisteen tämä puoli ollut mitä mainioin.
 
 
 

Mutta kun halusin - tai oikeastaan tarvitsin - jotain peittämään tuulikaapissa sijaitsevaa rumilusta, eli sähkötaulua..
 
 
 
 
Joo, näin kelpaa. Taulu sattuikin olemaan aivan täydellisen kokoinen paikalleen ja sopiva kehys löytyi kotoa. Jotain pientä täytyy vielä keksiä piilottamaan kahvipakettien kuvat julisteen alalaidasta, sillä ne hieman häiritsevät.
 
 
 


 
Kivaa viikon jatkoa kaikille!

12 kommenttia:

  1. ihan mahtava tuo sähötaulun peitto ja kasvikuva linkki pääsenee miullakin josssain vaiheessa käyttöön ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä olen kyllä itsekin niin tyytyväinen tuohon sähkötaulu-tauluun, se sopii paikalleen tosi hyvin :) Ja vanhat autot on kauniita.

      Hyvä jos linkkivinkistä oli hyötyä!

      Poista
  2. No onhan taas mainiota tauluja! Vallan hieno tuo sähkötaulun peitto. Itsekin olen joskus miettinyt, että mitä siihen keksisi.
    Ja hommasta toiseen pompitaan täälläkin, kun ei jaksa nyhjäillä vaan yhtä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän! Sähkötauluongelmaa saikin kieltämättä pähkäillä, että millä sen fiksusti peittäisi. Piti kuitenkin olla vielä sellainen, jonka tarvittaessa saa helposti pois..

      Yhden homman nyhjäily osaa kyllä olla todella puuduttavaa, mutta siten saattaisi saada nopsasti valmista. Helposti sanottu ;D

      Poista
  3. Hienoja tauluja...varsinkin nuo lautaan tekemäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Lautatauluja onkin tullut askarreltua paljon. Ovat tosi mukavia tehdä ja materiaalejakin saa helposti ja halvalla :) Kannattaa kokeilla!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitoksia, kiva jos tykkäät :)

      Poista
  5. Huippuja!
    Nuo lautajutut ovat mahtavia, ehtisinköhän matkimaan sinua lomallani ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja matki pois! Kuten tuossa jo mainostinkin, helppoja ja mukavia ovat ;)

      Poista
  6. Nykyajan sähkötaulut on kyllä kovin rumia jotta vinkki niiden kaunistamiseksi on paikallaan, viisikymmenluvun opiskeljia kämpässä ollut vanha sulaketaulu oli retrona kaunis sellaisenaankin. Noi autokortit aitoina oliskin ollut L-Ö-Y-T-Ö, vanhat mainokset on niin sympaattisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ja turhan moni muukin nykyaikainen on enemmän tai vähemmän rumaa. Sellainen vanha taulu sulakemötiköineen olisikin ihana, sitä ei viitsisi peitellä!

      Mulla meinasi tosiaan sydän hypätä suun kautta ulos, kun juliste tipahti syliini enkä aluksi huomannut katsoa vuosilukuja :D

      Poista