20.6.2013

Patiolla.

Saunan patio on saanut kukkasensa.

Kuormalavoista ja sekalaisesta puutavarasta nikkaroimani kukkapenkit saivat valttia pintaansa ja pääsivät käyttöön. Hieman kiukuttaa, kun iso osa kesäköynnöksistä meni punkkien suihin ja eloonjääneetkin ovat vain nippanappa eloonjääneitä. Juurakkoina ostetut daaliat viininpunaisissa ruukuissaan kasvavat kovin hitaasti, mutta valkoisen ruukun siemenistä kasvatetut yksilöt huitelevat menemään puolitoistametrisinä. Violettikukkainen kelloköynnös teki violetit lehdet ennen niitä kukkia. Miinanköynnös kiemurtelee saunan seinällä kesäbegoniat seuranaan. Kukkapölkkyjä tein pari lisää, tällä kertaa ruskeiksi valtattuina. Ihanat tonkatkin koristavat pation reunaa ja värinokkoset asustelevat suuressa emaliämpärissä. Sitten vaan odotellaan kaikkien kukintaa!


 



 
 
 
 
 
 





 

Pala kerrallaan olen jatkellut pation "aitaamista", vaikka uima-altaan kohtalo onkin tällä hetkellä epäselvä. Se kun vie kaikkine putsaamisineen ynnä muineen törkeän paljon aikaa eikä todellakaan ole turvallinen lapsiperheessä, mutta ainahan sen ympärystä koristella saa. Ehdotin miehelle, jonka hommia altaan puhtaanapito on siis ollut, että altaasta tehtäisiinkin kukka-allas, jolloin hoitajan tehtävä siirtyisi minulle. Hän ei (vielä) oikein lämmennyt ajatukselle. Kenties sitten joskus?

Nyt kuitenkin toivottelen ihanaa ja sopivan lämmintä juhannusta kaikille teille ihanille ihmisille siellä!

8 kommenttia:

  1. ihaanan näkönen tuo värinokkonen..ihanaa juhannusta sinnekkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja värinokkonen ON ihana :)

      Poista
  2. Oikein nättiä jussia koko teidän poppoolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos, ja samoin sinne! :)

      Poista
  3. Kauniin rouhea tuo pationne!
    Hyvää Jussia myös sinne.

    VastaaPoista
  4. Runsasta, rehevää, rouheaa ja kesäistä! Hieno patio, paljon katseltavaa ja hyvää tunnelmaa.

    Aurinkoista juhannusta sinulle & muille patiolaisille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllähän tuo alkaa olla ihan mukava oleskelupaikka! Kiitos myös juhannustoivotteluista, aurinkoa ainakin näkyisi riittävän :)

      Poista