Vanhoista verhorenkaista..

Mitä saadaan, kun yhdistetään muutama metri satiininauhaa ja alkuperäiskäytöstä poistuneita, mustaksi spraymaalattuja verhorenkaita?

Siitähän saadaan hyvät verhotampit! Nauhojen ansiosta ne ovat säädeltävissä tarpeen mukaan vähän tiukemmalle tai löysemmälle.

Kaikki verhot ja tamppikoukut Ellokselta.

Verhorenkaita jäi lojumaan roinalaatikon pohjalle aikamoinen kasa, kun päädyin ripustelemaan talon kaikki verhot tankokujastaan tai solmimalla. En kuitenkaan viitsinyt heittää vanhoja renkaita poiskaan, kun jotenkin olin näkevinäni niissä jotain potentiaalia.

Onhan niitä jo naruamppelin välikappaleina ja koristeinakin käytetty..

Ja vähän muuallakin. Kerron siitä sitten myöhemmin!

Lusikan paikka!

Vihdoin sain ne aiemmin kesällä askartelemani lusikkataulut seinään. Mihinkäs muuallekaan, kuin Moccamasterin naapuriin!

Takana näkyy myös pitsilipasto ja sen ylle ripustettu avaintaulu.

Kolmelle ensimmäiselle lusikkataululle tein kaveriksi yhden tuplalusikkataulun, jonka taustana on vähän toisenlaista tapettia, sekä "kahvipatinoidun" tekstitaulun, joka esittää kyllä hieman liian kovan toivomuksen:

Kiireetön kahvihetki? Vauvaperheessä?? Äärimmäisen harvinaista.

No, toivossahan on tunnetusti ihan hyvä elää.

 

Asetelmasta tuli mielestäni tosi kiva. Mukavan musta ja oikein minunnäköiseni!

Ekat ja vikat.

Liljat nimittäin.

Aloitetaan käänteisessä järjestyksessä, eli niistä vikoista. Punaisen planeetan kaunottaret alkoivat näyttää jo niin kulahtaneilta siellä kaivonrenkaassaan, että päätin pelastaa viimeiset sulokkaat yksilöt sisätiloihin.

Nyt ne kaunistavat keittiönpöytää mustajalkaisessa lasissa, jonka ostin kirpparilta viinilasina, mutta josta tilavuutensa puolesta joisin ehkä lähinnä kaljaa.. Kyseisestä lasista ei kuitenkaan kukaan juo mitään (koska se oli ostetun lasisatsin viides eli mielestäni ylimääräinen kappale), joten se sai kunnian olla kukkamaljakko. Sopii ihan näppärästi siihenkin tarkoitukseen!

Liljojen punaisuus ei ole enää läheskään niin silmiinpistävää ja röyhkeää, vaan enemmänkin sellaista vanhahtavaa ja antiikkista punaa. Kaunis sävy sekin.

Ja sitten ne ekat!

Äidiltäni saatu, varmasti ainakin 15-vuotias iki-ihana tiikerililja on avannut ensimmäisen nuppunsa. Toista nuppua saadaan vielä odotella, enempää ei taida tänä vuonna tullakaan..

Tämä nyt on vain mun mielipiteeni, mutta on vähän hupsusti nimetty kasvi.. Tiikeri on raidallinen kissaeläin ja tämä tässä on pilkullinen kukka. Miten olis vaikka pantteri-, tai oikeastaan gepardililja?

Lilja on pihan keväällä laajennettuun osaan hätäisesti perustetussa pikkupenkissä, johon lykkäsin myös muita äidin entisen palstan asukkeja: kieloa, iiristä, kultapalloa ja syysleimua (jonka piti olla palavarakkaus ja joka sitten yllättäen tekikin "vääriä" kukkia). Kaksi viimeksi mainittua on nyt vähän enemmän kuin nupullaan. Kas näin:

Siellä se huitelee ja tavoittelee taivasta.

Hankin sekaan vielä jättipoimulehteä ja lyhtykoisoa, jotka kuuluivat kategoriaan "moi-mä-näytän-nyt-ihan-kamalalta-mutta-jos-ostat-mut-HUOM-ALE-50%-ja-hoivaat-rakkaudella-niin-lupaan-olla-ensi-kesänä-nätti". Ja minähän ostin. Tässä surullinen lyhtykoisoni.

Toivottavasti siitä vielä joskus tulee jotain kaunista.

Satoa ja luontoa.

Nyt siis paljon iloisempia uutisia! Ensimmäinen oman ikkunalaudan suippopaprika on syöty! Hyvältä maistui, ei tosin yhtä makealta kuin emonsa muistaakseni. Paprika naposteltiin ihan sellaisenaan, halkaistiin vaan puoliksi ja arvottiin, kumpi saa sen vähän isomman.

Kasvimaalta käytiin eilen riipimässä suurin osa herneistä. Luultavasti tänään tai huomenna haetaan loputkin, niitä jäi puskaan vielä paljon! Herneet keitettiin pikaisesti ja sullottiin pakastimeen talvea varten. Oli muuten melkoisen ihanaa laittaa rasian kanteen teipinpätkä varustettuna tekstillä "Oman Maan Herne"!

Myös papuja saatiin jonkin verran keitettäviksi. Yllättäen kaikki syötävänkokoiset olivat siitä varjoisammasta papupenkistä, joka alkuun näytti niin kovin surkealta. Nyt juttu onkin kääntynyt ihan päälaelleen: aurinkoisen penkin papuset ovat kitukasvuisia ja säälittäviä.. Onkohan se vieressä pönöttävä hernepensas vienyt niiltä voimat, vai mitä kummaa on päässyt käymään? Tai jos se oli sittenkin liian aurinkoinen paikka..?

Parin viimeisimmän viikon aikana ollaan käyty peltojen ja pöpelikköjen laidoilla kävelemässä lähes päivittäin. Ihan muuten vain, se on mukavaa ja hyödyllistä!

Ja sieltähän onkin löytynyt paljon kivaa kuvattavaa, tässä muutamia parhaita paloja:

Lopuksi vielä kehäkukka, joka melkein päätyi pikkuneidin ensimmäisen (!!!) hampaannysän runtelemaksi. Kukka parka.

Uinu, uinu, lemmikkini.

Otsikko ei valitettavasti viittaa Stephen Kingin tuotantoon.

Eilen oli inhottava ja surullinen päivä. Vanhin koiraystävistämme, Ville, jouduttiin lopettamaan. Se oli jo melko vanhuudenvaivainen, joten olihan se toisaalta parempikin, että sai lähteä riittävän ajoissa. Mutta siltikin, tuntuu tosi kurjalta ja harmittaa varsinkin miehen puolesta. Hänellä ja Villellä on takana pitkä ja hieno yhteinen taival.

Tässä muutamia kuvia ystävän viimeisistä hetkistä ja hurjasta palkintosaaliista, jonka se elämänsä aikana hyvällä työllään keräsi.

Toivottavasti Ville on nyt jossain kauniissa paikassa.

Sellaisessa, missä on paljon pupuja.

No tätähän se väsää!

Eilisessä kuva-arvoituksessa oli meneillään seuraavanlaista askartelua.
Kutsuttakoon tekniikkaa vaikka kahvipatinoinniksi. Eli ainakin Mira veikkasi ihan nappiin!
Ja mitäkö patinoin? Aforismitauluja tietenkin!

Tulostelin siis kivoja mietelauseita ja elämänviisauksia, jotka lainasin mm. täältä, koska runosuoneni on toisinaan "hieman" tukossa. Siksi lainausmerkit.

Rypistelin lappuset oikein pieniksi rutuiksi, avasin ne uudelleen ja töpöttelin päälle vahvaa kahvia (käyttämättömällä!) meikkisienellä. Sitten rypistelin taas vähän, annoin kuivua, tiputtelin päälle lisää kahvia, kuivattelin taas ja rypistelin vielä kerran.

Paperista tuli tosi haperoa ja herkkää monen kastelun ja ruttailun jälkeen, joten piti olla erityisen varovainen tekstejä kehystäessä, etteivät ruttukohdat repeäisi.

Mielestäni näistä tuli ihania! Vielä kun keksisi jonkun hyvän paikan, josta ne huomaa ohimennessään lukea!

Pahoittelen. Heikko kuvanlaatu ei tee oikeutta kahvitahran kauneudelle.

Kehykset ovat niitä heinäkuisia kirppislöytöjä, mattamustiksi maalattuina tietty! Kiiltävät mustat jätin ihan sellaisiksi kuin olivatkin, tuovat pientä vaihtelua ja kontrastia, vaikka ei tuo muovin kiilto mitään kauneinta mahdollista kiiltoa olekaan..

No mitä se nyt väsää?

Sillä on puoli kuppia mustaa kahvia, meikkisieni ja iso läjä rytättyjä papereita..
(Onneksi mies ei nähnyt tätä työvaihetta.)

Joku jo ehkä arvaakin, mitä tästä vielä tulee.
No, huomenna kerron! Siihen asti saatte ihmetellä ja pähkäillä.