31.8.2013

Elokuun ylläreitä.

Alkukesästä ehdin harmitella sitä, kuinka esimerkiksi ihanaiset lupiinini eivät tänä vuonna kukkineetkaan. Väärässä olin, yllättäen. Suorastaan ihmeellinen yllättäjä on tämä vaaleanpunainen kaunotar, joka on kylvetty kesä-heinäkuun vaihteessa ja nyt jo kukkii! Valkoinen taas on viime syksyn kylvöistä. Vaikka kuinka olisi rikka ja karkulainen, on lupiini aivan ehdottomasti lempikukkieni top-vitosessa, ihan siellä kärkisijoilla ellei peräti ykkösenä.


 

 
 
Toinen ihana elokuinen yllätys oli harvinaislaatuinen arpaonneni. Yleensä en voita missään mitään, mutta täällä blogimaailmassa mulla on käynyt tsägä jo kolmesti! Tämän sydämellisen setin voitin MehtäPirtin arvonnasta. Kaunis tiskiliina on mehtäemännän itse neuloma. Tuikkukipot ovat päässeet jo käyttöönkin ja liitutaululle keksin heti ainakin sata mahdollista paikkaa. Vielä pitäisi osata valita niistä se paras.
 



Neulominen on sellainen taito, jota arvostan suuresti. Erityisesti siksi, että itse en osaa edes pitää puikkoja kädessä.
Siis katsokaa nyt tätä, miten hieno! Eihän tällä vaan V O I mitään ketsuppitahroja ja kahviläikkiä pyyhkiä!

Kiitos mehtäemännälle vielä tätäkin kautta!


 
 
Mukavaa elokuun viimeistä ja kivaa viikonlopun jatkoa kaikille!

Ja alkavaa syksyä?!

12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Oli kyllä tooooosi ihana voitto :)

      Poista
  2. Kauniita ovat lupiinit! Ihme, että kukkivat vielä näin syksyllä....
    Kylläpä olet kauniin lahjuksen saanut, putsaat tuollavain sellaista siistiä likaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat, omaan makuuni erityisesti tuo vaaleanpunainen.

      Enpä tiedä, onko niin siistiä likaa olemassakaan, että noin nätillä rätillä voisin sen pyyhkäistä :)

      Poista
  3. Hih, mikä lupiiniyllätys! ja ihanan arpajaispalkinnon voitit - kaunis tiskirätti - raaskikoos edes käyttää ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, yllätys tosiaan! Olin niin varautunut siihen, että vasta ensi kesänä kukkivat. Ja tuskin raaskii, ihan keittiön kaunistukseksi taitaa jäädä noin hieno liina :D

      Poista
  4. hehe..kiitoksia kehuista. anna mennä vaan. voin tehhä siulle tillauksesta uusia jos haluat. ja tuon liinanhan kärsii pestä koneessa n.40 kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä vain, olet kehut ansainnut :) Ja kiitokset vielä, palkinto oli enemmän kuin mieluinen!

      Poista
  5. Upea liina – onnea voittajalle! :) Minäkin voitin tuollaisen hienon siivousliinan Intianmintun arvonnassa, ja ei, en ole pyyhkinyt sillä ketsuppitahroja. En millään raaskisi.

    Ja lupiinit ovat myös upeat! Lupiinilla on tosi kaunis kukinto ja lehdetkin, minäkin tykkään ko. kasvista paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo ei, eihän tuollaista liinaa mitenkään voisi käyttää niin rumasti. Korkeintaan vähän pölyjä pyyhkisi :)

      Lupiinissa on kyllä kaikki ominaisuudet niin kohdallaan kuin olla taitaa. Oikein upea ja näpsäkkä kokonaisuus siis!

      Poista
  6. Onnea voittajalle! Minäkin tykkään lupiinista. Luin jostain, että jalolupiini ei leviä siemenistä rikkakasviksi asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Mäkin olen jostain lukenut saman. Ettei olisi ollut peräti siinä siemenpussukan kyljessä? Ja ainahan ne siementaimet saa pois nyittyä, jos liikaa meinaa tulla.. Jos raaskii ;)

      Poista