2.10.2013

Kymmenen kuvaa kesään.

Suunnilleen vuosi sitten lähti kiertoon hauska haaste, jossa ideana oli kuvata maisema aina saman ikkunan läpi kerran kuussa kymmenen kuukauden ajan. Moni siihen tarttui ja mua jäi vähän häiritsemään, että miksen mäkin. Oli kivaa katsella, kuinka lumi tuli ja onneksi myös suli, kuinka pikkuhiljaa saapui kevät ja viimein myös kesä.

Nyt siis tartun kymmenen kuvan haasteeseen, vaikka sitten omaksi huvikseni ja vuoden myöhässä!

Kuvauspaikaksi valikoitui jonnekin sinne kaakon tai etelän suuntaan antava keittiön ikkuna. Ehdottomasti edustavin näkymä, talon sisäänkäyntipuolella kun ollaan, ja melko monipuolinenkin.




Napatkaa ihmeessä haaste matkaan, jos siltä tuntuu. Olisi mukavaa päästä taas seuraamaan muidenkin kuvasarjoja. Laskujeni mukaan viimeisen kuvan aika on heinäkuussa. Viimeistään silloin on siis kesä!

Sitä odotellessa.. Hyvää lokakuuta!

4 kommenttia:

  1. Nämä ovat olleet kyllä kivoja, hauska seurata, että missä vaiheessa se lumi tulikaan ja milloin taas sulaa pois!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin! Varmasti vielä hauskempaa on sitten, kun kaikki ne 10 kuvaa laittaa vierekkäin :)

      Poista
  2. http://markanpilkkuja.blogspot.fi/2013/10/kymmenen-kuvaa-kesaan.html Mukana olen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun vinkkasit! Pitääkin käydä vakoilemassa ;)

      Poista