7.9.2013

Ruukuissa.

Alkanut syksy näkyy jo kukkapenkeissä, mutta onneksi ei vielä ruukuissa. Nyt olenkin varsin iloinen siitä, että tänä vuonna jaksoin ruukkukukkasiinkin hieman aiempaa enemmän panostaa!

Ehkä eniten rakastuin daalioihin. Varsinkin ensimmäisten kuvien 'Ellen Houston' on upea tummine lehtineen, mutta kaunis on myös 'Arabian Night'. Mua vähän pelottaa, että vakavasti hullaannun näihin (niin tässä saattaa hyvinkin käydä) - niitä talvetuspaikkoja kun ei justiinsakaan ole..




 
 
Alkuun niin kovin epävarmasti ja kituliaasti kasvanut keijunmekkokin innostui lopulta. Vaikeuksista huolimatta tämä on sellainen kaunotar, jota varmasti haluan kasvatella ja ihastella tulevaisuudessakin!
 

 

 Sellainen on myös kelloköynnös. Violettiakin kukkaa tuli, mutta julkaisukelpoisia kuvia ei.


 

Punarevonhäntää kylvin esikasvatukseen vaikka kuinka paljon, mutta vain tämä yksilö säilyi hengissä tänne saakka. Suorakylvöllä tuli ihan yhtä hienot häntätupsukat ja selviytymisprosentti on huomattavasti suurempi, joten sikäli mikäli tätä jatkossa haluan, lykkään siemenet suoraan penkkiin.


 
 
Siemenestä itse kasvatettu mökinihmekukka on melko hauska uusi tuttavuus. Oli muuten hankala väri kuvata!
 

 
 
Keltainen oli helpompi, mutta harmikseni satuin kameran kanssa paikalle, kun kukka oli jo kuihtumaan päin.
 

 

Kesäköynnöksistä elämänlangat, päivänsinet ja mustasilmäsusannat tuottivat lähinnä päänvaivaa, turhautumista ja ketutusta, enimmäkseen punkkien takia. Vain yksi susanna on edes suunnilleen sen näköinen, että viitsii yrittää talvettaa.


 
 
Takapihan terassin pöytää on koko kesän komistanut hyvännäköinen pariskunta. Värinokkoset ovat omia pistokkaita, uuden-guineanliisa ostettu. Voisikohan liisa talvehtia sisätiloissa, onko kellään tietoa tai kokemusta?
 

 
 
Jostain syystä olen ihan surkean huono krassien esikasvatuksessa ja päätinkin, että tulevaisuudessa en yritäkään muuta kuin suorakylvää. Se onnistuu varmasti. Kanarianköynnöskrassi saattaa kuitenkin olla poikkeus, siitä kun tuli esikasvattamallakin näin kiva. Kavereina värinokkosia.
 



Ruukusta on tämäkin herkku. Aika nihkeästi tulee satoa neljästä taimesta, korkeintaan parisenkymmentä tomaattia, mutta saadaanpahan edes maistiaisia. Mulla oli kyllä jotenkin sellainen mieli, että punaisia näistä piti tulla.. Onneksi väri ei vaikuta makuun, oikein ihania ovat!


 
 
Aurinkoista ja rentouttavaa syysviikonloppua teille!

8 kommenttia:

  1. Myös sinulle sinne kauniiden kukkiesi joukkoon oikein iloista viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Entä jos vaan esikasvatat esim. elämänlangan vähän myöhempään etkä vielä lannistu sen suhteen? Mulla oli niin mieletön elämänlankakesä. Mietin nääs, oisko sulla sisäilma kuitenkin ollut liian hc sille. Hoksasin tänä kesänä, kuinka parvekkeella kaikki huonommin istutetut/kuivahtaneet/vähän kärsineet sai kirvoja, esim. yksittäin istutettu neilikka, mutta kimpassa olevat ja muuten paremmin istutetut pärjäsi ihan vieressä ja elelevät edelleen.

    Toki punkki-invaasio on tosi ikävä ja voi olla, ettei mitään olis ollut tehtävissä, elämänlangan puolesta tässä vaan puhelen :P Mulla tuli pieni älynväläys jostain taannoisesta Alangon kolumnista tuholaisiin liittyen: laita kunnon olosuhteet niin ongelmat ei ryöpsähdä silmille. Mulla YHDEN YÖN kastelematta jättäminen toi heti kirvoja. Jos kasvi pääsi jaloilleen, sain kirvatkin häipymään. Mulle aika heureka-elämys :D

    Ja tiiätkö, mää en ole KOSKAAN saanut kanariankrassia itämään! Plääh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, varmaan aika moni muukin pitäisi esikasvattaa myöhemmin.. Ei vaan meinaa malttaa odottaa kevättalvisin :D Mäkin niin kovasti toivoin elämänlankakesää, että ehkä siksikin epäonni ottaa niin pahasti kupoliin.

      Mutta vielä en luovuta :) Onhan mulla niitä siemeniäkin niin reippaasti jäljellä, ettei niitä viitsi poiskaan nakata. Josko ensi kesä olisi elämänlankakesä? Vaikkapa Alangon vinkein - ihan asiaa häneltä nimittäin!

      Tuo krassi on taatusti ainoa ikinä, jonka olen esikasvattamalla saanut missään määrin kukoistamaan. Melkein jo lehtien takia vois kasvatella, on niin sievät :)

      Poista
  3. Aivan huumaavia kukkia! Arvostustani nostaa vielä se, että olet monet kukat itse kasvattanut. Upeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, olipas mukava kommentti :) Ovathan nuo kukkaset ihania, ja itse kasvatetut melkein kuin omia lapsia.

      Poista
  4. Ooh, mitä daaliakaunottaria! Ja mökinihmekukkasi ovat ihania, ja värinokkoset ja kaikki!

    Voi, tulispa jo ensi kesä :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Daaliat ovat kyllä upeita, hassua että niin myöhään heräsin sen tajuamaan. Varmaan ihan pakko ostaa jokunen lisää ensi kesäksi, oli talvetuspaikkoja tahi ei :P

      Sitä kesää odotellessa. Tai edes kevättä..

      Poista