9.9.2013

Liljani mun!

Nämä ihanuudet ansaitsevat ihan oman postauksensa. Heinäkuussahan ensimmäiset jo kukkivat, mutta halusin odotella viimeisiäkin, paria tänä keväänä istutettua tyyppiä, jotta voin heidätkin kuvata ja esitellä kaikki yhdellä kertaa.

Tästä se alkoi, mun suuri ja aina vain kasvava rakkauteni liljoja kohtaan. Punaisen planeetan kaunottaresta.

Pyhästi vannoin hankkivani lisää.


 

LA-hybridililja 'Red Planet'.

Viime vuonna kasvoi myös äitini entiseltä palstalta saatua tiikerililjaa. Keväällä ostin sille kolme saman sortin kaveria.




Syksyllä oli joku huippuhyvä tarjous ja joku kiva kaupanpäällinen. Lähes saman nimiset, lähes saman näköiset. Pikkuisen tylsiä ovat, jos totta puhutaan, mutta mukavia "jokapenkin täytekukkia" jollei muuta!


Matala värililja 'Reinesse'.

Oriental-lilja 'Raindance'.

Ja sitten oli se ihan hävyttömän hyvä tarjous. Ihan viime tinkaan. Hieman hankaluuksia näillä tuntui olevan, eikä aivan jokaisesta sipulista mitään tainnut tullakaan, mutta mielettömän upeita ovat nämä yksilöt.


 



Kerratut Oriental-liljat.

Keväällä törmäsin mielenkiintoiseen nimeen: puulilja. Korkea, pensasmainen ja tuoksuva, näin kerrottiin. Toistaiseksi vain viimeinen piti paikkansa. Kauniita ovat kuitenkin ja toivottavasti tulevina kesinä nimensä veroisia!


 

Puulilja 'Montego Bay'.

Puulilja 'Purple Prince'.
 
Montego Bayn sipulipussiin oli joutunut myös tällainen siro, raidallinen lilja. Hauskan näköinen, mikä ikinä onkaan.




Vaikka en keltaisesta väristä pidä, oli seuraava söpöläinen ehdottomasti hankittava. Eikös olekin aika raikas näky?


Itämainen hybridililja (?) 'Pearl Jennifer'.

Hyvin paljon samaa näköä on tässä yllärissä, jota en varmasti ole istuttanut ja joka kuitenkin muuan penkistä nousi. Siirsin tämän pari päivää sitten toisaalle ja pieni sipuli oli sen näköinen, kuin olisi emostaan eroon joutunut sivusipuli. Mies mainitsikin, että on hän tainnut tällaisen kukan joskus aiemminkin nähdä. Hmm..




Lopuksi tämän hetken suosikkililjani. Tässä on kaikki ominaisuudet tuoksua myöten erittäin kohdallaan! Hieman nuokkuva, torvimainen muoto on mielestäni hyvin kaunis, samoin suloisen vaaleanpunainen sävy.


 
Valkolilja 'Pink Heaven'.


Ja ensi kesänä taas muutamat lisää..

Millaiset liljat ovat teidän mieleenne vai oletteko kaikkiruokaisia? Vai voisiko olla mahdollista, että joku ei liljoista ollenkaan tykkää?

Kaunista viikkoa kaikille!

11 kommenttia:

  1. No ei kai Se nyt mahdollista oo, ettei tykkäis :P Kyllä mulla taitaa olla suosikkina varjolilja!

    Itse asiassa mun takapiha huutais valko- ja vaaleanpunasävyisiä liljoja, mutten tiedä, mitkä olis kestäviä. Niiden pitäis olla talvenkestäviä.

    Mistä siis hankit niitä huippuedukkaasti? Voi olla, että tulppaanien kanssa tilasin tänä vuonna muutaman liljan (kukinnot menee pihalla siis niin, että loppukesä on melko kukatonta ja alkukesä mieletön...), mutten enää muista, muistuttiko matti, ettei kukkarossa ole liljavaraa.

    Mut jos ihan pari vain...? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kun äh, otin silmän käteen ja luin ton vanhan NetAnttila-postauksen.

      Poista
    2. No sitä mäkin, ei noista vaan voi olla tykkäämättä! Varjoliljakin on kieltämättä ihana, ostoslistalla roikkunut ties kuinka kauan.. Ja ehkä siellä roikkuu jokunen muukin..

      Ainakin Viherpeukuilla on värililjojen ja LA-hybridien kohdalla mainittu, että menestyvät koko Suomessa. Luulisi löytyvän vaikka minkä värisinä :) Ja jollen pahasti väärin muista, niin samassa paikassa oli loppukeväällä/alkukesällä liljojen "loppuunmyynti", vitosella iso pussi. Sama juttu monesti loppusyksystä, jos uskaltaa tilata vähän riskillä :)

      Poista
  2. liljat on ihania. ne on miunki suosikkeja. tartteekin ostaa sipuleita penkkiin ihan pikimmiten :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, ihan parhaita! Täälläkin sipulishoppailut mielessä ;)

      Poista
  3. Tosi upeita liljoja. En osaa edes sanoa mikä niistä on suosikkini, toinen toistaan upeampia. Näitä on suunnitteissa hankkia vielä lisää ensi kesäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat kyllä sellaisia kukkasia, jotka väkisinkin aiheuttavat vakavaa ihastumista. Niin ihania ovat kaikki! Mäkin haluan vielä paljon lisää, voikohan liljoja liikaa ollakaan? ;)

      Poista
  4. Oo, mikä kaunotarkaarti! Ihania ovat, kertakaikkiaan.

    Ensin muuten luin otsikon, että "Liljani muni". Ja niinhän se on tainnut tuon keltaisen kohdalla tehdäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, aivan ihania kaunottaria ovat he :) Ja keltainen taisi tosiaan munia pikku poikasen. Erittäin tervetullut vahinkolapsi!

      Poista
  5. Ihanat liljat. Minullakin niitä on, mutta harmaahome on välillä riesana ja olen joutunut vähentämään liljojani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun liljoja ei onneksi ole toistaiseksi vaivannut mikään. Liljakukkojakin olen löytänyt vain yhden, enkä sitäkään liljasta :) Toivottavasti näin jatkuukin.

      Poista