3.11.2013

Yhdeksän kuvaa ja talvilepoa.

Hieman myöhässä tulee Kymmenen kuvaa kesään -haasteen toinen kuva, pahoitteluni. Piha näyttää ihan sairaan ankealta, mutta jotain positiivistakin tästä löytyy - taas ollaan vähän lähempänä sitä ihanaa kesää! Ylimääräinen roina on viety pois lumen tieltä ja kaikki alkaa muutenkin olla valmiina talven tuloon.

Havahduinpa tässä muuten kummastelemaan, että mitä ihmettä onkaan päässäni liikkunut kakskytjotain vuotta, kun olen harhaisesti kuvitellut olevani talven ystävä?! Käsittämätöntä.


 
 
Talven tuloon ovat valmistautuneet myös daaliani ja mökinihmekukkani. Olen aika noviisi kyseisenlaisten kukkien talvetuksen kanssa, joten ihan kokeiluksi tämä taas menee. Pähkäilin erilaisia vaihtoehtoja ja jossain törmäsin ideaan paperipusseista. Lykkäsin kevyesti kuivahtaneet juurakot niihin multineen. Pussien säilytyspaikaksi lainasin appiukon hallia, jossa lämpötilan pitäisi pysyä nippanappa plussan puolella läpi talven.
 
Ikkunalaudatkin ovat jälleen täyttyneet värinokkosista, pelakuista ja muista. Niidenkin selviäminen on nyt hieman epävarmaa, aamulla nimittäin bongasin jonkin hemmetin punkkiarmeijan niiden kimpusta.. Mur!
 
Toivotaan parasta kuitenkin!
 

 

 
 
Mukavaa marraskuuta ja sunnuntaita teille!

4 kommenttia:

  1. Toi kuvajuttu on kyllä mielenkiintoinen, kiva nähdä miten piha muuttuu. Onko ensi kuun kuvassa jo lunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Melkein jo toivoisin sitä lunta, tämä valoton harmaus on jotain ihan kamalaa :P

      Poista
  2. Mulla sama juttu, että ensimmäistä kertaa ihmekukkaa ja daalioita talven yli säilömässä... Pistin juurakot vanhaan koriin ja jääkaappiin (meillä on jättiläisjääkaappi) saas nähdä kuin niille käy, kun saivat hiukan pakkasta. en saamattomuuttani saanut niitä ajoissa sisälle :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin mietin aluksi jääkaappia, mutta kun tämä meidän kaappi on ihan sellainen tavanomaisen kokoinen tapaus, niin luovuinkin sitten ideasta.. Toivotaan parasta molempien noviisien kukkasile! :)

      Poista