7.11.2013

Aika kiva työpaikka.

Ei siinä itse työssäkään mitään vikaa ole, mutta ei me nyt jakseta puhua siitä sen enempää. Työpaikan sijainti, siitä voisi vaikka vähän puhuakin. Samassa kiinteistössä sattuu nimittäin olemaan neljä kirpparia ja naapurissa vielä pari lisää. Aika kiva työPAIKKA siis!

Aika kivoja ovat kirpparitkin ja aika kivoja löytöjä niistä olen tehnyt. Esimerkiksi seuraavia:

Kookas kasa erilaisia, puisia valokuvakehyksiä. Hintaa huimat 50 senttiä kipale.
Osa on kyllä melko karmivan värisiä, mutta ainahan nekin voi maalata mieleisikseen.
 
 
 
 
Keräkaupalla törkyhalpaa lankaa.
Yhdessä muistaakseni kolmen euron pussissa on kuusi kerää.
Tai siis oli. Ryhdyin jo tuhlailemaan aikomuksenani virkata tytölle jotain söpöä synttärilahjaksi.
 
 
 
 
Isot joulukoristetähdet, kaksi kappaletta 2,5 eurolla.
Kyllä. Minä, kaikkea muuta kuin jouluihminen, olen aloittanut koristeiden hamstraamisen.
Ja lahjojen. Kohtalaisen huolestuttavaa.
 
 
 
 
Tein mä töistäkin yhden aika kivan löydön.
Siellä oli vaihdettu lauteet erääseen saunaan ja huomasin vanhojen,
edelleen ihan hyväkuntoisten nojailevan käytävän seinään.
Sinne ne oli vaan hylätty, raukat. Kohtalona kaatopaikka.
 
Kunnes kohtaloon puuttui muuan pösilö,
 jolla on kummallinen tapa rohmuta kaikki romu, jolle ehkä vielä joskus saattaa olla jotain käyttöä.
 
Olisittepa vaan nähneet työnjohdon ilmeen, kun kysyin, saanko auttaa lauteiden hävityksessä.
Ja vastaantulijoiden ilmeet, kun hieman myöhemmin kuljin töistä junalle lauteet selässäni..
 
Neljä tällaista pätkää pyörii nyt meidän nurkissa, enkä vielä oikein tiedä mitä ihmettä niistä teen,
mutta niiden tulevaisuus on kuitenkin paljon valoisampi kuin kaatis!
 
 
 
 
Valoisaa viikonjatkoa teille, armaat ihmiset!

13 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Herkkuja todellakin! Tällaisia on aina niin mukavaa löytää :)

      Poista
  2. Tosiaan kiva työPAIKKA :) ja hinta kohdillaan :)
    Tunnistan itsessäni samanlaisen dyykkaajan. Ihan hyvin voisin saunanlauteetkin ottaa, jos ilmaiseksi saisin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siellä kyllä tullut vastaan sellaista ylihinnoitteluakin, että oksat pois.. Esimerkiksi viime viikolla rekkiin jäi kulahtanut ja nukkavieru takki, hintaa 25 euroa. Ihan nauratti, ettäs kehtaakin :D Vaikka toisaalta - ei se ole tyhmä, joka pyytää, vaan se, joka maksaa.

      Kiva tietää, etten ole yksin dyykkailutaipumusteni kanssa ;)

      Poista
  3. Hyviä löytöjä ja kiva nähdä, mitä saunalauteista keksit :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monenmoista ideaa pyörii jo mielessä, mutta kovin hajanaisina ja epävarmoina vielä :)

      Poista
  4. Ensinnäkin tuo on ihan vaarallinen työpaikka...kävisin kyllä joka päivä kirpparilla...:D
    Olisimpa nähnyt sinut lauteet selässä..:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, erittäin vaarallinen! Onneksi mulla on töiden jälkeen melkein poikkeuksetta niin kiire junaan, ettei juurikaan ehdi kirppiksillä pyörähtelemään :D

      Joo, olen varmasti ollut melko hupaisa näky :D

      Poista
  5. Todellakin ihana paikka työlläsi :) Aika vaarallinen tosin. Lauteilla varmasti parempi tulevaisuus sinun huomassasi. Ite oon kanssa vähän sellainen hamsteri, kun kaikesta voi saada vaikka mitä vielä tehtyä... Olispa rajattomat tilat käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin, suorastaan loistopaikka :) Mun mielestä roska on roskaa vasta siinä vaiheessa, kun sitä ei enää halua edes yrittää pelastaa. Harmi vaan, ettei ihan kaikkea mitenkään voi pelastaa, vaikka haluaisikin.. Mulla tulee monesti esteeksi jo autottomuus. Ja se tilanpuute.

      Poista
  6. Voi vitjat, se on suuri etu, jos pääsee piipahtelemaan usein: näkee herkut ja oppii ehkä olemaan ottamatta kaikkea mahdollista kivaa...vai oppiikohan...Mullakin tulee kyllä ehkä kolme kertaa viikossa kulkua kierrätyskeskuksen ohi, mutten oo aikoihin hommannut mitään, kun herää kaikenlaisia Ideoita :P

    No, toisaalta tänään roudasin seitsemän kilsaa paria tuolia pyörän peräkärryssä...

    Lauteet näen jostain syystä ulkokäytössä. Askelpolkuna tai penkkinä tai tai tai...

    VastaaPoista
  7. Niin ja se vielä, kun rupesin kirjoittelemaan (oon ollut koko viikon vesirokkovahtina kotosalla, alkaa hiljalleen malja valua yli...), että sun jos jonkun on mun mielestä hommattava jouluruusu! Hintaahan sillä on jonkin verran, mutta kun pidät hengissä kevääseen, voit tökätä multiin ja voila...Ihanuus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen mä jo jotenkin oppinutkin kulkemaan laput silmillä. Kaikkea ihanaa ei vaan voi ottaa, vaikka kuinka houkuttelisi. Vai liekö vain rahatilanteen sanelemaa? ;)

      Pihapenkkejä olen vähän ajatellutkin lauteista tekeväni. Ja miksei sisäpenkkejäkin. Pitää vielä hieman hioa suunnitelmia ja ottaa tuumaustaukoa, niin eiköhän sieltä joku neronleimaus tule :D

      Jouluruusu on kyllä nätti! Eipä kai sellaisen hankkimisesta haittaakaan olisi.. Kiitos kun muistutit!

      Poista