31.3.2013

Lastulevyhirviö 2/4.

Johan tässä ehtikin tulla pitkä tauko tämän sarjan kanssa, vaikka koko ajan on jotain tapahtunut. Hirviö nro. 2 oli aika hauska tapaus tuunata: ensin sai rikkoa ja sitten kehitellä palasista jotain uutta.




Pöytä palasiksi.


Kyseinen hirvitys oli siis alunperin sohvapöytä, taas tätä ihastuttavaa muka-pyökkiä. Se oli mielestäni erittäin rumakin, mutta halusin päästä siitä eroon myös siksi, että se ei pyöriensä ja yläpainotteisen mallinsa takia välttämättä olisi ollut kovinkaan turvallinen pienen lapsen kannalta.


 
 
Niinpä kuorin sen, minkä helpolla irti sain, ja otin talteen kaikki käyttökelpoiset osat. Ei siinä juuri muuta ollutkaan, kuin taso laseineen, alataso ja jalat, mutta nehän ovatkin mainiota romua ja tekijästä riippuen niistä saisi väsättyä vaikka mitä hienoa.
 



Minä käytin pöydänpalaset näin:

Tasorinkulasta oli mielessä tehdä peili, mutta en olisi jaksanut odotella sitä peiliosaa, jonka olisi luultavasti kuitenkin joutunut jossain mittojen mukaan teettämään. Sitä paitsi se olisi maksanut. Eipä tämäkään vaihtoehto ilmainen ollut, mutta tosi edullinen ja ehdottomasti ainakin melkein yhtä kiva. Tasosta tulikin taulu.

Pitsimaalasin sen (tutoriaali täällä) kahdella eri kuviolla ja väriyhdistelmällä. Lasi on kiinnitetty rinkulaan ensin kontaktiliimalla ja sitten saumattu silikonilla. Liitoskohtaa reunustavat vielä varmistusnaulatkin, joten paketti pysyy kolminkertaisen tiukasti kasassa! Taustapuolelle tein ripustuslenksun moninkerroin kieputetusta rautalangasta, joka on kiinnitetty ruuveihin rinkulan molemmille reunoille.




Ajatus peilistä jäi kuitenkin häiritsemään, joten sellainenkin oli tehtävä. Olen vähitellen kasaillut meidän makkariin peiliseinää ja uusi yksilö pääsi sekalaisen joukon jatkeeksi. Kuvassa muuten näkyy myös valaisin, jonka varjostin on hengannut tuossa sivupalkissa ihan luvattoman pitkään.


 
 
Peili syntyi todella nopeasti ilman epäonnea tai edes uskomusta sellaisesta. Uhrasin vanhan palapeilin ja liimasin sirut entisen sohvapöydän pitsimaalatulle alatasolle. Kai se on nyt olevinaan mosaiikkipeili.
 



Menee ehkä jo vähän aiheen sivusta, mutta sirpalepeilille piti saada kaveri. Mulla on kyllä sellainen tunne, että tämä ei makkariin jää, vaan päätyy jossain vaiheessa keittiöön. Se olisi varmaan luontevampi paikka tarjottimelle ja muffinssivuoille.




Viimeinen tuunaus aiheutti kiroilua, harmaita hiuksia ja tukkoisuutta ajatuksenjuoksussa. Oli väärän kokoista ruuvia, lenksottavaa jalkaa ja pienestäkin kosketuksesta käsiin hajoavaa vedintä. Kun ajatus lopulta kirkastui, löytyi kyllä ankkuria, kulmarautaa ja liimaakin, mutta kauan meni, ennen kuin valmistui tämä pöytä.


 

Jalat ovat samat vanhat, mutta ylösalaisin käännettyinä ja kahvat olivat entisessä elämässään keittiökaapin vetiminä, toisen värisinä tosin. Kaikki muu on nikkaroitu jämälaudasta. Pöytä pääsee kesällä terassille jaloon tehtävään: kukkatasoksi.
 



Jos joku jäi miettimään, niin kerron vielä, että sohvapöytänä on tällä hetkellä pari tukevarakenteista, kangaspäällysteistä säilytyslaatikkoa. Ne ovat lapsiystävällisiä ja hyvin käytännöllisiä (syövät mahtavan määrän roinaa ja toimivat tarvittaessa penkkeinäkin), sekä helposti uudistettavissa esimerkiksi erilaisilla tableteilla tai kaitaliinoilla.




Aurinkoista sunnuntaita! Ja hei, huomenna onkin jo huhtikuu!

28.3.2013

Tilannekatsaus.

Sisätiloissa on viimeisen viikon aikana tapahtunut hurjasti kasvua. Nämä kuvat ovat parin päivän takaisia, joten taimet ovat tästä vielä hieman venyneet ja tuuhentuneet.

Topakoiden daalioiden kanssa mulla meinaa iskeä paniikki, että olinkohan sittenkin hölmö, kun laitoin ne yhteiseen ruukkuun toistensa seuraksi. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun liian läheinen ystävyys aiheuttaa kitukasvuisuutta.




Miinanköynnöksistä yksi on jo takertunut tiukasti keppiinsä. Lehdet ovat kyllä niin hienot, että odotukset kukkien ulkomuodon suhteen ovat korkealla.




Susannatkin kiemuroivat innokkaasti. Säilyketölkkiamppelissa taitaakin olla vähän turhan lyhyet narut heidän makuunsa: yhdellä tulee yläkertanaapuri pian vastaan ja toinen luikertelee kohta verhotangossa.. Keltainen susannakylvös ei tuottanut mitään, siemenet olivat viime kesäisistä itse kerättyjä.




Supersievä kelloköynnös on näistä ehkä kaikkein hienotunteisin tarrautuja. Lujasti sekin on tuissaan kiinni, mutta ote näyttää hyvin sirolta, kun vertaa kahteen edellämainittuun.




Mummonpalsamit ja zinniat ovat vielä hieman hontelovartisia, mutta onneksi ihan hyvinvoivan oloisia. Yksi päivänsini on lehdiltään erikoisen kirjava, tummemman vihreää laikkua täynnä. Taimen mainion voinnin puolesta oletan sen kuitenkin olevan ihan normaalia. Korjatkaa toki oletukseni, jos tiedätte toisin!




Hyötykasvipuoli odottelee koulimista. Ruukutkin ovat odotelleet asukkeja jo toista viikkoa. Eipä noiden kanssa kai ihan hengenhätä vielä olekaan. Paprikoista iti muuten kaksi neljästä.




Vuorenkilpikylvös on otettu takaisin huoneenlämpöön ja kevyesti kelmutettu. Nyt vaan jännätään ja toivotaan! Täytyy sanoa, että ihmettelen kyllä kovasti, jos tuolta mitään nousee. Verenpisarasta trimmasin taas pahimpia risuja. Uutta vihreää on tullut tosi paljon ja ylöspäin tahtoo hän. Värinokkoset meinaavat kukkia, äkkiä sakset käteen!




Ihan kaikki ei kuitenkaan mene toivotulla tavalla. Aina ei siis kasva. Se olemattoman näkymättömänä kitkutellut keijunmekko menehtyi. Iloitsin liian aikaisin kahdesta orvokistakin, pieni mattimyöhänen menehtyi myös. Kuisma ja korallikeijunkukka itivät tammikuukylvön jälkeen vaatimattomasti, mutta silloinen valon vähyys taisi koitua niidenkin harvojen kohtaloksi.

Ja tämä tässä on krassikylvös. Ei idä, ei. Ei ole koskaan aiemminkaan itäneet mun krassit muuten kuin suorakylvöllä. Eilen kuitenkin päätin, että en vielä luovuta, ja laitoin uuden satsin multaan. Toivottavasti nyt onnistuu!


 

Hyvää tätä päivää kaikille!

25.3.2013

Ihana yllätys!

Kuvitelkaa seuraava tilanne:

Tallailette pihallanne ihan muuten vaan, nautitte auringonpaisteesta ja kuuntelette pikkulintujen iloista kevätlaulua. Katselette enemmän tai vähemmän harmissanne, kun joka puolella on valkoista valkoista valkoista vain. No joo, ja vähän on mustaakin talon seinustalla. Ja ihan tositosivähän vihreää.

Siis mitähäh?! Vihreää, missä? Siinä, ihanaa! (Okei, myönnän, säikähdin.)

Näin kävi tänään täällä.


Jaloakileija, otaksun. Moi vaan, hyvää päivää sinullekin!




Hän on varmaankin vahinko-orvokki, yllättäen kuitenkin varsin tervetullut sellainen.




Malva, kenties? Tähän kohtaan penkkiä on ainakin kahdensorttisen malvan siementä räpsitty, joten aivan mahdollista on, että sellaisen alkua sain ihastella.




Kauniin vihreä oli hänkin, vaikka saattaa kyllä olla rikkaruoho. Saa vielä ollakin.




Seinänvierustalle kerääntyy muutenkin aika vähän lunta ja siitä se tavallisesti lähtee ensimmäisenä sulamaan. Jos ilmat pysyvät näin aurinkoisina ja lämpiminä, niin eiköhän se kevät lopulta voita!

Sitä odotellessa.. Hyvää ja mukavan yllätyksekästä viikkoa myös teille!

22.3.2013

Oma nurkka.

Se pieni tärkeä soppi, jossa tapahtuu kaikki ompelu, moni askartelu, usein myös maalaus. Oma rakas nurkkaukseni, jossa yleensä vallitsee kamala kaaos. Lähes pyhä kaaos, täytyy myöntää, niitä harvoja kaaoksia joita siedän.




Olen aina välillä jotain puuhanurkasta maininnut, mutta kovin harvoin yhdelläkään kuvalla juttua höystänyt. Nyt nurkkaukseni on kuitenkin poikkeuksellisesti edes suunnilleen siinä kunnossa, että viitsii vähän esitellä. Lähinnä siis näitä säilytysjuttuja, joita ei mielestäni vaan voi olla liikaa. Ainakaan siinä tapauksessa, jos roinaa on siinä määrin kuin minulla ja lisää tulee aina kun halvalla sattuu löytämään..






Olen vihdoin ymmärtänyt tonnikalapurkkien potentiaalin krääsän säilytyksessä! Ne eivät olekaan liian pieniä, vaan oikeastaan hyvin näppärän kokoisia ja muutenkin todella käteviä. Ne menevät kivasti päällekkäin ja niihin saa mahtumaan yllättäviä määriä pikkusälää. Sanalla sanoen mahtavia! Suurempiakin säilyketölkkejä hyllyilleni on päätynyt ihan reippaasti.






Myös boksit 1-10, muutama kangaskori ja monin eri tavoin tuunattuja lasipurkkeja on ahkerassa säilytyskäytössä. Ylempien kuvien pieni musta lokerikko on mummoni vanha ompelutarvikesäilö. Sen käyttötarkoitus on edelleen sama, ompelija ja säilöjä vaan on vaihtunut.






Hyviä säilytysratkaisuja sekalaiselle, päättömästi seikkailevalle pikkutavaralle voi helposti löytää katsomalla keittiön astiakaappiin. Rumat kipot, kupit, mukit ja tuopit maalaa tai muuten päällystää äkkiä ja kas, nehän saattavatkin toimia täydellisesti aivan toisessa tarkoituksessa!




Etten valheellisesti antaisi itsestäni ja nurkkauksestani ihan liian siistiä ja järjestelmällistä kuvaa, vilkaistaanpa vielä hyllyjen alle, työpöydälleni. Vielä on hieman tekemistä, ennen kuin ompelemaan pääsee. Pöydän alustaa ei todellakaan katsella! Nurkkaukseni suurin vika on tällä hetkellä se, että isommalle tavaralle, kuten kirjoille ja kankaille, ei ole riittävästi tilaa. Ongelma saattaa korjautua jossain vaiheessa huomisen jälkeen (pääsen Ikeaan, jee!), joten siitä ehkä lisää sitten joskus.


 
 
Pidemmittä höpinöittä toivottelen kaikille oikein ihanaa viikonloppua!

19.3.2013

Jotain ihan muuta.

Edellisen postauksen keinutuolitaiteiluni taisi aiheuttaa enemmän inhotuksen kuin ihastuksen tuntemuksia. Mulla meinasi jo mennä yöunet, kun katselin uutta entykkää-ennätystä. Mutta mielipiteitähän saa ja pitääkin olla, tietysti! Omani on edelleen se, että kiva tuli tuolista.

Eipä siitä sen enempää. Nyt jotain ihan muuta, nimittäin luonnon omaa taidetta!


 
 
 



Ja todistusaineistoa siitä, että meidän huudeilla on pupuja! Myös ketun ja supin jälkiä on talven aikana näkynyt.


 

 
 
Lopuksi vielä pieni pulkkailija, sekä hän, joka vihaavihaavihaa lunta ja jäätä ja pulkkailua ja muiden eläinten jälkiä.
 
 


Kissa on oikeassa, saisi sulaa pois!

18.3.2013

Keinutuolin uusi ilme.

No niin, lupaamani kiikkutuoli on vihdoin valmis esiteltäväksi!

Tämän pienen, sinisen yksilön tyttömme sai vaariltaan. Se on mieheni ja siskonsa vanha tuoli, ja oli siis ollut jo pitkään unohdettuna ja kiikkumattomana varastossa. Keinutuoli oli kieltämättä vähän tunkkaisen näköinen ja pahasti kulahtanut, mutta pienillä toimenpiteillä siitä sai aika kivan.


Tässä lähtökohta:

 
Ja lopputulos: 

 
 
Pölykerroksen alta paljastui kaunis vanhahtava sinisen sävy, jonka halusin osittain säästää. Halusin myös, että tuoli näyttäisi jossain määrin vanhalta, kun kerran oikeastikin hieman iäkkäämpi on.
 



Päädyin sitten sellaiseen ratkaisuun, että otin valkoista maalia ja pesusienenpalan, ja ryhdyin ilman sen suurempia suunnitelmia töpöttelemään. Vähän sinne, vähän tuonne, hieman enemmän tänne.. Paikoin ihan peittävästikin.

Maalin kuivuttua hioin sen vielä rosoisemmaksi ja näin sain ylimääräisen kiillonkin himmennettyä.


 



Paljon raikkaampi keinutuolista tuli jo pelkällä valkoisellakin, mutta pitihän siihen tyttömäisyyttäkin saada! Ja mikäs sen tyttömäisempää olisikaan, kuin pinkki?

Juuri sopivasti pinkkiä tuli, kun päällystin istuimen söpöllä lahjapaperilla (Tiimarista). Laitoin kahdelle reunalle vielä punaista teippiäkin. Ja jälleen kerran liimaa, liimaa, lisää liimaa väliin ja päälle.


 



Itsekin olen tyytyväinen keinutuolin uuteen ja iloiseen ilmeeseen, mutta aivan ihanaa on se, että tyttö on tuolista suorastaan riemuissaan!

Tosin hänelle ulkoiset seikat ovat todennäköisesti vain mitättömiä sivuseikkoja. Paljon tärkeämpää lienee se, että tuoli kiiiiikkuuuuu, kiiiiikkuuuuu..



 
Mukavaa alkanutta viikkoa teille!

16.3.2013

Viherryksiä.

Ihan alkuun: en ole unohtanut lupaustani keinutuolista!
Sitten varoitus: nyt tulee pitkä, viherpainotteinen postaus.
 
 
 
 
Täällä tapahtuu taas vihreitä! On koulittu, on laiteltu kukkakeppiä ja kiemurtelutukea, on väkisin tehty lisätilaa jatkuvasti kasvaville kasvikavereille. Ihan tavallista kukkapöljäilyä siis.
 
Ensimmäisessäkin kuvassa poseeraava mustasilmäsusanna hengailee lajitoverinsa kanssa tällaisessa amppelissa, jonka tein sisalnarusta ja tapetilla päällystämistäni säilyketölkeistä, ja jonka sitten ripustin verhotankoon. Tapetit liimasin paksulla kerroksella kosteudenkestävää erikeeperiä. Kenties tämäkin on vihreää, hieman toisella tavalla vaan?
 
Susannasta tulikin mieleen: talvetusyritys jäi nimenomaan yritykseksi talvettaa. Oletan, että ne olivat liian vähässä valossa, mutta eipä tuo niin kauheasti haittaa, kun uutta on tulossa.


 

Tölkeistä saakin tosi ihania ruukkuja! Kivaan ruosteeseen ne saa nopeasti esimerkiksi liottamalla tai vähän hitaammin jokusen viikon ulkoiluttamalla. Näihin tein reiät pohjaan ja yläreunaan siten, että täytin tölkit vedellä ja laitoin pakkaseen, jonka jälkeen pamautin rei'itykset umpijäisiin tölkkeihin naulalla ja vasaralla.
 
Kiepautin tölkkien ympärille pari kierrosta narua, jonka päät vein läpi niistä yläreunan rei'istä ja sidoin tiukkaan solmuun. Ajattelin, että kukkatölkit voisi sitten kesällä laittaa vaikka s-koukuilla niihin viime syksynä nikkaroimiini "kukkapenkkeihin" roikkumaan ja kasvamaan pitkin verkkoselkänojia.
 
Tulisi aika hempeä selkänoja: näissä on valkoista susannaa ja pastellisävysekoitus-päivänsineä.
 

 
 
Koska kukkaa alkaa olla oikeasti niin paljon, että tila alkaa olla oikeasti lopussa, tein tuoleista ja parista lastulevynpätkästä tilapäistason ruokapöydän ja eteläikkunan väliin. Tämä kuva on kyllä otettu muutama päivä sitten, eikä ihan vastaa tämänhetkistä tilannetta. Mutta kuitenkin, ymmärtänette idean..
 
 
 
 
Seuraava kylvös on vaihtanut maisemaa melkoisen radikaalisti. 1. eli yhdellä tikulla merkattu rivi on kilpiangervoa ja 2. eli kahden tikun rivi rauniokilkkaa. Molemmat ovat syksyllä/talvella ulos kylvettäviä, ainakin käyttämäni ohjelistan mukaan, joten hankeen menivät. Pidin kylvöstä ensin sisällä muutaman päivän, sitten peitin ohuella kankaalla (harsoa en löytänyt, mutta kai tuokin menee) ja verkolla, joka toivottavasti toimii kissasuojana lumen sulettua. Kunnon kerros valkoista töhkää päälle ja sinne jäi, autokatoksen suojaisalle ja puolivarjoisalle nurkalle.
 
En ihan tiedä, teenkö tämän edes suurinpiirtein oikein, vaiko alusta asti aivan väärin. Ehkäpä se sitten kesällä selviää?
 
Vuorenkilvet ovat muuten edelleen jääkaapissa. Saavat ollakin vielä hetken.
 
 
 

Vaikka osa kylvöksistä menikin pihalle, lisätila on ollut ehdottoman tarpeellista ja tulee kohta olemaan entistäkin tarpeellisempaa, näitä itäneitä nimittäin riittää! Tomaateista itivät kaikki, myös se viides eli vahinkolapsi (sori, rumasti sanottu!), josta luultavasti luovun. Jos raaskin. Myös yksi paprika neljästä on nostanut pienen sievän päänsä mullan pintaan. Toivottavasti nousee vielä edes toinen.

Viime kaudesta viisastuneena koitan nyt mennä tällä kohtuulinjalla. Ihan jo siksi, ettei tule sitä kiusausta/pakottavaa tarvetta säästää ja koulia useampaa kymmentä yksilöä. Ja jotta saisin kaiken mahtumaan siihen mun minimini-kasvariini.




Punarevonhäntä on itänyt hienosti ja osa on jo koulittukin. Jännän punertavia ovat jo nyt. Orvokkeja luulin saavani vain yhden ainokaisen, mutta eilen ilokseni hoksasin pienen mattimyöhäsen, joka yön aikana olikin jo tehnyt sirkkalehdet!


 

Sirkkalehdet on hänelläkin. Eikä sitten justiinsa muuta olekaan. Hän on keijunmekko, sikäli kun hänet sieltä mullan seasta erotatte. Hän on ollut noin olemattoman pieni itämisestään lähtien, ja se itäminenhän on tapahtunut jo aikaa sitten, vähän sen tammikuisen varaslähtö-kylvön jälkeen.

Valoa, vettä ja rakkautta hän on saanut, mutta mitä muuta hän vielä saattaisi kaivata, että kasvaisi?


 
 
Keijunmekosta huolimatta luulen, että viherpeukaloni alkaa ainakin jossain määrin olla hakeutunut oikealle paikalleen! Tai ainakin olen oppinut virheistä. Ainakin vähän.
 
Ainakin sen verran, että tänä vuonna esikasvatan zinniaa eli oppineittenkukkaa ja näinollen uskoisin, että sillä on huomattavan paljon paremmat menestymismahdollisuudet kuin viime vuotisilla raukoilla. Koulin zinniat valmiiksi isohkoon ruukkuun, toivottavasti tykkäävät.
 
Daaliat ovat ehtineet jo ihan kivan kokoisiksi. Olin jotenkin ajatellut, että kyseisen kukan kasvattaminen siemenestä olisi hankalaa, kun tavallisimmin tarjolla on vain juurakoita, mutta hyvinhän tuo on sujunut! Paljon helpompaa kuin monen muun kokeilemani kukan kanssa!
 

 
 
Helposti tuntuu kasvavan mökinihmekukkakin, johon tutustuin viime kesänä Geraniumin ansiosta. Hänen kasvattinsa olivat niin ihastuttavia ja mielenkiintoisia, että kun siemeniä löysin, heti ostin ja pian kylvin.
 
Onkohan tässä nyt mahdollisesti erivärisiä kukkia tiedossa, kun on sävyeroja noissa taimissakin?
 

 
 
Kukkalyhtyihin taas ihastuin Hannalassa ja olihan niin hienoa ideaa sovellettava johonkin. Virittelin tehtävään yhden niistä taannoin saamistani romuista ja aika nätti koti siitä tulikin miinanköynnöskaksikolle!
 
Huomasinpa sellaista, kiitos auringon, että on sitten lievästi sanottuna likaiset ikkunat! Kukahan ne viitsisi pestä..

 
 
 
Miinanköynnöskin oli mulle entuudestaan täysin tuntematon. Nimeenkin törmäsin vasta, kun törmäsin jossain nettikaupassa sen siemeniin. Ipomoea quamoclit lukee pussissa, mutta Wikipedia puhuu Ipomoea lobatasta. Elämänlankoihin se siis kuitenkin kuuluu, jos olen oikein ymmärtänyt.
 
Kauniin muotoista lehteä pukkaakin jo eräs näistä mukavista, uusista tuttavuuksista.
 

 

Lehteä tekee vihdoin myös kelloköynnös, jonka sirkkalehtivaiheeseen jämähtämistä kuun alussa ihmettelin. Suloisen kiemurainen olemus hänellä. Siemeneensä jumittunutta autoin vähän, mutta ei se siitä juuri mitään tuumannut, vaan möllöttää nyt ilman siementä.

Myöhemmistä kylvöistä iti kaksi neljästä. Yksi sirkkalehdessä ja toinen siemenjumissa. Niinpä niin..


 
 
Riippapelargoneistani toinen taisi tehdä yllärikuoleman. Eloonjäänyt on onneksi todella hyvinvoivan oloinen, jämäkkä ja voimakkaan vihreä. Päätin just, että sille pitää ostaa kaveri (tai vaikka useampikin) sitten kesällä, ettei sen tule suru.
 

 
 
Tämän aamuaurinkoisen viherryksen myötä toivottelen kaikille hyvää illanjatkoa ja lisää aurinkoisia aamuja!