30.11.2013

Lisää löytöjä.

On mulla tosissaan kiva työpaikka, ja hyvin vaarallinen, kuten osa teistäkin jo totesi. Käväisin taas kirpparilla. Ainahan sieltä jotain mukavaa löytää ja melko usein myös vie mennessään, mutta nytpä löytyikin jotain niin poikkeuksellisen mahtavaa, että hymyilyttää vieläkin!
 
Joku ihana ja hurjan taitava käsityöihminen oli tuonut myyntipöytäänsä läjäpäin toinen toistaan kauniimpia virkkailuja ja neulomuksia. Oli sekalaista koristetta joulukuuseen ja muualle, pientä kukkasta, lasipurkin päällistä, ranteenlämmitintä ja pipoa, jota en huomannut kuvata. Ja vaikka mitä muuta.
 
Ihan koko pöytää en sentään tyhjentänyt, sillä pitihän muillekin onnekkaille jättää näin mahtia löydettävää. Vaikka hullaannuksissani kahminkin matkaani vähän joka sorttia, köyhdyin vain alle kymmenen euron (!!!) verran. Hintavin yksittäinen ostos oli se pipo. Kolme euroa. Ihan pyörryttää.
 
Meidän on kyllä aivan pakko hankkia kunnon kuusi jouluksi, kun on näin upeita koristeitakin! Kukkia liimasin hiuspinneihin ja ompelin ranteenlämmittimiin. Neiti taitaa saada ne joululahjaksi.
 
 
 

 

 

 



 

 
 
Lisäksi löysin kivoja peltipurkkeja tuunattaviksi. Hintaa yhteensä 3,50€. Tuunausmateriaaliksi kukikasta tapettia, 2€/rulla.
 


 
 

Käväisin mä cittarissakin. En mitenkään voinut vastustaa näitä herkullisen näköisiä, puuvillaisia tyynynpäällisiä. Aivan täydellisiä tytön huoneeseen! Aika bueno oli taas hintakin, euron kappale. Sinistä sydänkuviota oli myös kappaverhona. Sellaisenkin ostin ihan vaan suloisen kankaan takia.


 

 

Onpa muuten hassua ja ehkä vähän noloakin, kuinka hyvistä ostoksista voi tulla niin järjettömän hyvä fiilis. Kaipa se on ihan tervettä, kunhan ei ole ainoa keino päästä fiiliksiin.
 
Oikein mukavaa viikonlopun jatkoa ja marraskuun viimeistä teille! Niin, ja pahoittelut siitä, että olen nykyisin niin kovin laiska postailemaan ja varsinkin kommentoimaan teidän postauksianne. Tämä vuodenaika aiheuttaa suurta väsymystä. Olettaisin, että en ole kyseisen vaivan kanssa yksin..

10 kommenttia:

  1. Wau, mitkä löydöt, kyllä noista kannattaakin hehkuttaa! Ja hyvähän se on, että osaa nauttia pienistäkin asioista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ovat kyllä hehkutuksen arvoisia! Onneksi mulla ei ole kallis maku oikein minkään suhteen. Voisi olla vähän vaikeampaa nauttia hyvistä pikku ostoksista, jos lompakko siitä tämän radikaalimmin kevenisi ;D

      Poista
  2. Huikeat löydöt! Mitähän ihanaa noista peltipurkeista syntyykään???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Purkit saavat ylleen maalia tai tapettia, se on varmaa, mutta muu on vielä ihan auki :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Eikös olekin. Aivan supermahtavia, erityisesti nuo upeat käsityöt :)

      Poista
  4. Et ole yksin, mutta mua harmittaa, kun en jaksa itse innostua bloggaamisesta...Se on ollut yleensä rentouttava harrastus ja nyt ihan plääh :(

    Jonkun himovirkkaajan pöytään taisit osua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutulta kuulostaa.. Mutta eihän sitä nyt väkisinkään voi bloggailla, jollei siltä tunnu. Kokeillut olen ja on se ihan syvältä väsätä postausta "koska on vaan pakko". Toivotaan, että plääh-tunne on ohimenevää :) Ja kyllä, joku ihana himovirkkaaja taisi tosiaan olla kyseessä!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Todellakin! Melkein kiljuin ja pompin riemusta siellä kirppiksellä, kun tällaisia tuli vastaan :D

      Poista