27.4.2013

Puutarhataulut.

Nikkaroin lisää lautatekstitauluja, tällä kertaa pihan puolelle. Tekstit on jälleen lainattu paremmilta runoilijoilta, kivoja puutarha-aiheisia lausahduksia löytyy googlettamalla esimerkiksi gardening quotes.

Tekstipaperit on käsitelty ja kiinnitetty samoin kuin edellisissä tauluissa, mutta päällä on paljon paksumpi kerros liimaa. Kaikki fontit täältä. Myös korkeat taulut voi ripustaa seinälle tai muualle, taustapuolella on narut sitä varten. Yhteen kiinnitin kukkalaatikon, toisen höystin vain helmillä ja kolmannen koukkuun voi laittaa vaikka pienen ruukun tai puutarhatyökaluja roikkumaan.


 

 



Mun (keskikämmenviherpeukaloni) henkilökohtainen lemppari on tuo ensimmäinen taulu. Se on jotenkin niin ilahduttavan armollinen ja ajatus siitä, että kokemuksen piikkiin menee jos ei onnaa, lohduttaa kummasti.

Mikä on teidän suosikkinne?

11 kommenttia:

  1. On kyllä hienoja ja kivan isoja! Miun pitäis perehtyä tuohon fonttien lataamiseen. Joskus olen yrittänyt, vaan epäonnistunut täysin. Tosi hyvin sopivat valmitsemasi fontit näihin tauluihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Mullakin meni joskus fonttilataus ihan mönkään, mutta tuolta dafontista olen tähän mennessä saanut ladattua ihan ongelmitta. Enkä kyllä yhtään tiedä, voisiko se olla jostain koneen asetuksista kiinni..? Mutta toivottavasti saat onnistumaan :)

      Poista
  2. Voi miten kivoja juttuja sä aina keksit,aivan ihania taas nämäkin:)Mun suosikki on tuo viimeinen,tulkitsen sen niin että puutarhanhoito ei ole työtä vaan nautintoa,vaikka mitäs mä parvekepuutarhuri työstä mitään tiedänkaan;D
    Kivaa viikonloppua sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo vika oli niin ihana, että kun sen löysin, hihittelin yksikseni varmaan viisi minuuttia ihan vedet silmissä :D Ja kyllä se niin vain on, että tarhurointi on nimenomaan nautintoa, vaikka välillä työstä käykin.

      Hyvää viikonloppua sinullekin :)

      Poista
    2. Sulle olis haaste,käyhän kurkkaamassa kunhan kerkiät:)

      Poista
    3. Ooh, kiitos, täytyy käväistä :)

      Poista
  3. Nyt ei auta mikään, vaan mun on tehtävä myös tällainen :D Sisälle ei ole mahtunut, joten se on vähän pidätellyt, mutta mähän teen terassille tuollaisen!! Upeita upeita upeita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun oli pakko linkittää sun blogi tuonne naamakirjan puolelle yhden askarteluhullun kaverin seinälle :)

      Poista
    2. Kiitos kiitos kiitos <3 Teepä ihmeessä taulu terassia kaunistamaan, tai saman tien vaikka useampikin! Spesiaalikiitos vielä linkityksestä, olen aivan otettu :)

      Poista