22.1.2014

Haaste itselleni!

Jossain siinä vuodenvaihteen jommin kummin puolin tuumin, että uuden vuoden kunniaksi voisin haastaa itseni ja rohkaistua kokeilemaan muutamaa juttua, joiden opettelu on ollut tuumailutasolla aivan luvattoman pitkään. Pikkujuttujahan nämä vain, mutta mua on alkanut ihan tosissaan häiritsemään saamattomuuteni näiden suhteen ja päätinkin, että it's 2014 or never. Vähän kuin uudenvuodenlupaus, tai jotain sinne päin.

Ja jotta lupaus varmemmin pitäisi, lupaan vielä postailla todisteeksi kaikista kokeiluistani.
Toivottavasti onnistuneista sellaisista!

Hyvät naiset ja herrat, täten ilmoitan, että tänä vuonna te tulette näkemään ompelemani vetoketjun ja napinläven sekä neulomani epämääräisen mytyn, joka mitä luultavimmin koittaa parhaansa mukaan esittää pannulappua tahi vastaavaa.


 
 
Ryhdyin jo lunastamaan lupausta ja kävin shoppailemassa ensimmäiset puikkoni ikinä. Tämänhetkinen tilanne on siis se, että en ole yrittänytkään sellaisia käyttää yli kymmeneen vuoteen (edellisistä vetskareista ja napinlävistä on varmaankin yhtä pitkä aika), enkä ihan rehellisesti edes tiedä/muista, kuinka sellaisia kuuluisi pitää kädessä. Tästä saattaa tulla hupaisaa. Jokohan mä ensi vuonna väännän villasukkia ja kirjoneuletakkeja?
 
Tekin saatte toki haastaa itsenne, jos siltä tuntuu! Olisi oikeastaan kivaa tietää, mitä teidän to do -listoillanne on roikkunut liian kauan, tai mitä haluaisitte muuten vaan kokeilla tai opetella. Käsitöitä tai jotain ihan muita.
 
Mukavaa viikonjatkoa kaikille!

4 kommenttia:

  1. mielenkiinnolla jään odottelemaan mitä tuleman pitää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai tuleekohan yhtään mitään? :D Väitän, että saatan tässä lähitulevaisuudessa kiroilla muutamaan otteeseen hyvinkin railakkaasti ja ehkäpä innostun myös viskelemään puikkoja ja neulemyttyjä päin seiniä :D

      Mutta juu, mielenkiinnolla odottelen itsekin!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Minä myös. Nyt täytyisi vaan koittaa olla armollinen eikä heti vaatia itseltään liikoja :)

      Poista