6.11.2012

Talvehtijat.


Ensimmäistä kertaa ikinä koitan saada muutamia kukkasia selviämään talven yli. Mulla ei ole juuri mitään tietämystä siitä, miten minkäkin kukan talvetus pitäisi oikeaoppisesti hoitaa, joten ihan kokeiluksi tämä menee. Jos ei onnistu, niin ei onnistu. Ostan sitten kesällä uudet.

Talossamme ei ole kellaria, talvisäilytykseen soveltuvaa vinttiä tai edes autotallia. Näillä mennään ja katsotaan kuinka käy.

Riippapelargonit ja verenpisaran vein makuuhuoneeseen, joka ei ole kylmä eikä lämmin, ei pimeä eikä oikein valoisakaan. Toisen pelakuun leikkasin ihan tyngäksi ja toisesta napsin vain pisimmät varret. Verenpisaran jätin rauhaan. Höpsö yrittää viimeisillä voimillaan vääntää vielä pari kukkaa.


 
 
Kaksi yhteiseen muoviruukkuun sullottua peruspelargonia ja daalia odottelevat lopullista sijoitusta entisessä koirahuoneessa. Todennäköistä on, että vien ne appiukon viileään ja pimeään halliin, kunhan jaksan ja ehdin.
 
 
 
 
(Mustasilmä)susannat hengailevat keittiön katossa. Alempi ei ole ulkona koskaan ollutkaan, eikä kyllä toisaalta ole tuossa kukkinutkaan. Ylempi oli kesän pihalla ja se joutui nyt tyytymään pykälää pienempään ruukkuun, jotta sain sen edes suunnilleen järkevästi säilöön sisätiloihin. Näyttäisi pahasti pahastuneen ruukunvaihdosta, mutta toivotaan, että se vielä toipuu.
 
 
 

Myös kissaherra on siirtynyt talvehtimaan. Hän on alkanut taas viihtyä tuvan lämmössä pienessä pesässään vietettyään ulkoilmaelämää alkukeväästä alkusyksyyn.


 
 
Ymmärrän kissaa oikein hyvin. Ulkona on valkoista ja vetistä. Se on minustakin aika kelju yhdistelmä.

10 kommenttia:

  1. Tuo talvetuspuuha on mielestäni vaikeaa, kun ei ole siihen sopivia tiloja. Minä kiikutin omat pelakuut mökille, kun siellä on talvella peruslämpö, ettei siis pakkaselle kuitenkaan mene. Pidän peukkuja, että talvetuksesi onnistuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopa muuta! Vähän hankalaa meinaa olla, mutta toivotaan että onnistuu. Peukkuja meille molemmille ja talvehtijoille :)

      Poista
  2. Nyt vei kissa kyllä kaiken mun huomion, suloinen otus leppoisassa lepoasennossa :) Olisi kyllä ihan jees olla kissa, tuo ulkoilu alkukeväästä alkusyksyyn ja sitten korissa talven yli nukkuminen maistuisi hyvin mullekin.

    Talvetuksien kanssa on just noin, kuten sanoit: onnistuu, jos onnistuu ja jos ei, niin ostetaan uudet kasvit. Jännä sitä talven yli säilytystä on kokeilla, mutta ei hampaat irvessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kisu kyllä osaa rentoutua ja laiskotella :) Hän on oikea mestari siinä lajissa. Ja niinhän se on, että jos hampaat irvessä jotain tekee, niin hommasta häviää äkkiä se tekemisen ilo.

      Poista
  3. Minullakin viileässä autotallissa pelakuut talvehtimassa...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Autotalli onkin varmasti kätevä talvetuspaikka! Harmi, että meillä on vain katos. Toivottavasti pelakuusi talvehtivat onnistuneesti :)

      Poista
  4. Mulla on ollut viileällä ikkunalaudalla, mutta toisaalta meillä on vetoisat ikkunat. Tsemppiä yritykselle! Kyllä olen nähnyt pelakuita talvehdittavan ennenkin sisätiloissa. Kai olennaista on, ettei kääntele niitä talviaikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä! Mä olen joskus jostain kuullut, että joku on talvettanut kukkansa sisätiloissa tavallisessa huoneenlämmössä, mutta siihen mun "tietoni" jäävätkin :) Ehkä olen sitten kesällä vähän viisastunut.

      Poista
  5. Sama täällä; minäkin yritän talvehduttaa pelargoneja, saa nähdä selviävätkö, mutta eipä tuo niin haittaa, jos eivät..ihan kuten sanoit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että onnistuu! Olisihan se mukavaa, jos saisi ensi kesänä laittaa samat kukat pihaa kaunistamaan :)

      Poista