11.1.2014

Laihan lompakon lahjaidea.

Mun oli tarkoitus jakaa tämä idea jo hyvissä ajoin ennen joulua, mutta en sitten väsymykseltäni ja kiireiltäni saanut aikaiseksi. Vaan eipä hätää, kyseinen lahja on erinomaisen hyvin soveltuva myös esimerkiksi synttäreille, nimppareille ja tupareille. Oikein juhlavasti ja arvokkaasti puettuna menee varmasti myös kihlajais- tai ehkä jopa häälahjasta!

Tunnistatko itsesi seuraavasta? Rahaa ei ole liikaa, mutta lahjojen antaminen on enemmän kuin ihanaa ja kaikenlainen omin käsin tekeminen suorastaan intohimo. Entä tästä? Keittiön kaappitilaa syövät tyhjät, orvot säilyketölkit ja lasipurkit, jotka vaistomaisesti niiden tyhjettyä lykkäät ensin pesukoneeseen ja sitten sinne kaapin perälle unohtumaan.

Yllämainittu yhtälö voi poikia alla olevan sorttisia lahjoja. Kivoja, helppoja ja erittäin lompakkoystävällisiä!


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 
 
Entä toteutus? Pese, koristele ja täytä lahjan saajan mieltymysten mukaisilla pienillä kivoilla jutuilla. Siinä se.
 
Koristeina voi käyttää vaikka mitä: kangasta, tapettia, tarroja, nauhoja, lahjapaperia, nappeja, kirjan tai lehden sivuja, maalia, nahkaa, pitsiä, teippiä, askartelupaperia, kuivattuja lehtiä, vahakangasta, strasseja tai helmiä..
 
Nätisti somistettu purkki on parhaimmillaan sekä paketti että lahja - kenelläpä ei olisi jotain sekalaista pikkusälää, joka kaipaa säilytyspaikkaa? Enin osa näistä purkeista ja tölkeistä tuli tyttöseni käyttöön, joten koristelin ne söpösesti ja täytin söpösillä hienostelutarvikkeilla, kuten pinneillä, ponnareilla ja itse askarrelluilla koruilla. Aikuisten tölkit sisälsivät herkkuja. Yksi meni mieshenkilölle, ehkäpä arvaattekin mikä..?

Asiasta viidenteen: eilen saattoi selvitä osasyyllinen harvinaisen pitkään kestäneeseen, epämääräiseen väsymykseeni. Kävin nähkääs lekurilla ja se setä siellä oli sitä mieltä, että mulla on kohtalaisen paha sylkirauhastulehdus. On saattanut ollakin tovin, sillä jo parisen kuukautta sitten tuntui pientä turvotusta, joka kylläkin hävisi itsekseen enkä siitä syystä käynyt silloin vastaanotolla. Nyt antibioottia naamariin ja toivotaan, että helpottaa!

Ihanaa ja sopivan lumista viikonlopun jatkoa itse kullekin!

2 kommenttia: