14.6.2013

Kuulumiset kasvimaalta.

Pihalla ollaan oltu, satoi tai paistoi. Siitä sateesta ei aina itse niin välittäisi, mutta palsta on ilmiselvästi nauttinut: alkaa olla paikoin jo melkoisen vihreää ja vehreää.

Kasvimaalle on tänä vuonna kylvetty/istutettu seuraavia:
  • Silpoydinherne
  • Sokeriherne
  • Nauris
  • Kyssäkaali
  • Avomaankurkku
  • Suippokaali
  • Lehtisalaatti
  • Keräsalaatti
  • Retiisi
  • Porkkana (avomaalle ja ruukkuun erilaisia)
  • Pensaspapu
  • Ruusupapu
  • Persilja (kahta erilaista)
  • Timjami
  • Vesikrassi
  • Peruna

Aika paljon siis, ja joukkoon mahtuu myös minulle ihan uusia tuttavuuksia. Kivaahan se on kokeilla! Lisäksi ostin uuden marjapuskan, viherherukan. Suunnitelmissa on ostaa vielä yksi punainen ja yksi vihreä karviainen.


Avomaankurkku autonrenkaassa.
 
 
Pottupenkki ja raparperi.


Herneet.


Ruohosipulin kukkia.


Salaatteja, suippokaalia ja porkkanantupsuja.


Ihan kaikki ei tietenkään voi sujua ihan täydellisen hyvin, vaan aina on oltava määrä x epäonnea suhteessa määrään y onnea. Näin se tuntuu menevän.

Kyssäkaali ja pavut eivät ole itäneet ollenkaan. Kokeilen kylvää uudestaan. Nauriin lehdet oli syöty (?) rei'ille jo harson alla ja hepankakan mukana tuli ihana määrä nokkosen siemeniä, joista itäneitä pikku nokkosvauvoja olen saanut riipiä totaaliseen kyllästymiseen saakka.


Repaleiset nauriin lehdet.


Kasvikaappi täyttyi neljästä tomaatista, kahdesta paprikasta ja niiden sammarikavereista. Eipä sinne juuri enempää olisi mahtunutkaan. Paprikat ovat edelleen suorastaan rääpäleitä, mutta toinen taitaa jo tehdä nuppuja. Tomskut taas venähtivät mittaa joka suuntaan heti kasvariin päästyään, mutta lupaustakaan nupuista ei vielä näy.
 
 
Minikasvari asukkaineen.


Kasvimaata ympäröivällä kukkareunuksellakin on tapahtunut. Ainakin kehäkukan ja krassin kookkaanpuoleiset alut sieltä tunnistan, toivottavasti muitakin kylvettyjä kesäkukkia saadaan.
 

Kesäkukkaa ja köynnösruusua.


Ei mulla nyt muuta. Taidan lähteä pihalle, vaikka taas tulee vettä. Hyvää viikonloppua kaikille!

10 kommenttia:

  1. Tuollaisesta kasvikaapista olen haaveillut minäkin....saisi juuri tälläisinä sadepäivinä tomatit ja paprikat suojaan...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvikaappi onkin ollut kätevä ja ihan kelpo ekaksi kasvariksi, eikä ollut edes hinnalla pilattu ;) Omani ostin täältä:
      http://www.pihakauppa.fi/kasvihuone-hyllykko-p-1524.html

      Poista
  2. Vautsi, kylläpä siellä kasvaa hienosti. Sade tekee tosiaan hyvää kasveille, vaikka itse jo kaipaisin vähän aurinkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, aurinkoa kaipaan minäkin. Sataisi vaikka vain öisin, se olisi aika ihanteellinen tilanne ja kelpaisi varmasti kasveillekin :)

      Poista
  3. Täältähän löytyi uusi blogi luettavien listalle :) Terkkuja Eskurista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos terkuista ja mukavaa jos lisäät blogini listallesi :)

      Poista
  4. Kasvimaasta tulee runsas ja tuuhea ja ravitsevainen, niin montaa lajia sinulla on kasvamassa ! Ja kyllä, epäonnen määrä on jossain riippuvuussuhteessa onnistumisten määrään, se on tässä hommassa ainoa varma elementti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan näin! Kun vielä saisi kaiken halutun itämään.. Vaikka niinhän se taitaa olla, että vastoinkäymiset vaan kuuluvat asiaan. Eli jos kaikki itää, tulee tosi huono sato? :D

      Poista
  5. Minäkin luulen, että saat tehdä perheellesi mitä ihanampia ruokia noista kasvatuksista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän noista herkuista loihtisi vaikka mitä :)

      Poista